Vappusuhailut

Ajattelin aloittaa vapunvieton pikku suhailuilla pitkin kaupunkia. Ei mitään eeppistä lenkkiä, vaan kylän pinnassa siellä missä asvaltti näyttää houkuttelevimmalta. Lämmintä +3 astetta ja pieniä lumihiutaleita leijaili aina välillä. On siis perinteinen rovaniemeläinen vappusää, sanoisinko. Mutta mulla oli kivvaa, päädyin kipuamaan Mäntyvaaran raviradalle ja pysähdyin jopa kuvailemaan välillä. Laatu on hiukan kännykkäkehno, mikä harmittaa maisemakuvissa. Tämä vinkkeli Rovaniemestä on nyt vähän eri kuin se perus loordinaukio ja napapiiri. Teollisuusalue on teollisuusalue. Mutta ravirata on hienolla paikalla! Ja aseman seuduilla oli pölli poikineen pinossa. Hmm hmm, aika paljon mettää täälä mennee jatkuvasti nurin.

ImageImage

ImageLoppumatkasta meinasin eksyä. En vaan vieläkään tajua Korkalovaaran takahikiän maantiedettä. Sportstrackerin mukaan paluumatka oli aika mukkanen. Loppuun teidän iloksi pyöräpeukku. Mitäs diggaatte kypärästä, näytänkö uskottavalta? Hauskaa vappua ja olkaahan ihimisiksi!  Image

 

Advertisements

Ei ihan apurattailla, mutta opetellen

Eilen se tapahtui. Ensin kuuhailin kaikenlaista: näpertelin tietokoneella, siivosin parvekkeen, paistoin lounaaksi munia. Sitten tuli toimettomuus. Niiskuttelin kokeeksi ja totesin flunssan olevan ollutta ja mennyttä. Pyörä katseli minua seinään nojaillen. Huomiselle (täksi päiväksi) luvattiin norjalaisessa sääpalvelussa räntää (jota ei kyllä nyt näy), jolloin pyörän korkkaaminen siirtyisi taas. Ei muutako menoksi siis, vähän vain kokkeileen.

Vaatteiden valinta oli probleema. Hiihtopökät vai trikoot? Valitsin trikoot ja laitoin alle windstoppersortsit, jotka ovat ehkä paras keksintö tällaiselle jolla pylly on kohmeessa heti kun mittari lähestyy nollaa! Pitkät polvisukat kehiin, etteivät sääret palellu. Kypärän alle tuli trikoopanta, kaulaan buffi, paidaksi kalsaripaita, sen päälle varmuuden vuoksi tekninen t-paita ja windstopperitakki. Hiihtohanskat saivat kelvata. Kokonaisuus oli siis hupaisa mixi hiihto- ja juoksukamoja. Pyörä ulos, kainaloon ja portaat alas. Kylläpä se tuntui kevyeltä kantaa verrattuna maasturiin. Avaimet sujahtivat uskomattoman kätevään satulalaukkuun, puhelin taskuun kuvienoton ja onnettomuuden varalta.

Pyöräilin kierroksen pihalla ja lähdin. Meno tuntui hyvin huteralta, en uskaltanut ekaan kolmeen viiteen kilometriin irrottaa edes toista kättä tangosta, koska uskoin rytiseväni ojaan vips vain. Jarrut löytyivät, mutta entäs vaihteet? En muistanut yhtään kumpi puoli vaihtaa edestä ja kumpi takaa, ja minun taidoilla vaihteet vaihtuivat vain pienemmälle koko ajan, vaikka hellu oli minua asiassa opastanut. Ehdin edetä ja ränklätä noin kolme minuuttia kunnes ketjut irtosivat. Pyörä katolleen ja tutkimaan, miten ne saa takaisin. No onnistuin, matka jatkui ja lisää ränkläämistä – taas ketjut irti. Ai että mua hävetti, yksi koiranulkoiluttajakin näki minut kahteen kertaan pyörä katollaan. Sitten, kaikkien näiden pyöräilyvuosien jälkeen, tuli ahaa-elämys vaihteiden toiminnasta ja matka sai jatkua. Alkoi olla ihan kivvaa.

Poljin 10 km suuntaansa, kävin katsomassa Valajaisen siltaa ja palasin sama reittiä takaisin – ei nyt sentään kerralla koko lenkkiä heti aluksi. Valajaisen lenkki on Rovaniemellä tyypillinen reilut 30 km pitkä kierros, joka kulkee kumpaakin puolta Kemijokea alaspäin. Täällä on hyvät reitit pyöräilyn kannalta: kolmeen suuntaan lähtee jokia aivan keskustasta, sillä Rovaniemen kohdalla Kittilän suunnasta tuleva Ounasjoki (♥) liittyy Kemijärveltä tulevaan Kemijokeen. Kaikkien jokien kumpaakin puolta menee tie ja jokien yli menee luonnollisesti siltoja. Vain Sodankylään tai Ranualle päin ajaessa pitää palata samaa tietä takaisin.

Ekalla lenkillä minulla oli vain yksi moodi: niin kovaa kuin vain jaksoin ja alamäkeen uskalsin. Jälkimmäinen ei ollut kovin kovaa. Tuntui aluksi vähän samalta kuin perinteiseltä luisteluhiihtoon vaihdettaessa: vauhti kiihtyy ja tekniikka kusee, kun taas maastopyörällä/perinteisellä pystyy himmailemaan välillä. Kotiin tullessa olin pöllämystynyt, tällaistako tämä on? Enkä tosiaankaan tajunnut pysähtyä mitään kuvia ottamaan teille, painatin vain menemään ja kokeilin kaikkea. Kaikista matalin ajoasento tuntuu vielä aika hasardilta (miten tätä ohjataaaaan), mutta varmasti se vastatuuleen mennessä on hyvä. Alaselkä puutui vähän, sykkeet olivat yllättävän korkeat – en tiedä johtuiko se enemmän kiihtymyksestä vai polkemisesta. Vaatetus toimi muuten, mutta juoksuun tarkoitetuissa kevyissä lenkkareissa varpaita paleli. Ja t-paita välissä oli liikaa ja kaulassa oli saanut olla toinenkin buffi. Hiihtohanskat olivat aivan liian tuhdit.

Tungin pyörän varastoon ja jätin lenkin hautumaan – hetkeksi. Illalla hellun kanssa mietiskeltiin liikuntavaihtoehtoja ja hellun ehdotettua pyöräilyä olin heti valmis! Järkevyydestä ei ollut tässäkään tietoa. Käytiin mutka Rovaniemen lentokentällä, minne on 12 km menomatkasta aika paljon nousua. Santaparkin mäki mennessä oli aika hapotus. Oltais juotu kentällä pullakahvit mutta tähän aikaan vuodesta harvassa olevat lennot olivat jo menneet ja kuppila kiinni. Mutta kyllä tuo pyörä on aivan eri maata kuin vanha hybridi! Hyvin nousi mäet eikä tullut epätoivo. Vaihteista ehkä odotin että pienin vaihde olisi vielä “kevyempi”, mutta tuollakin pärjää. Tämä liittyy johonkin välityksiin sun muihin teknisiin seikkoihin, joita en ymmärrä. Tai sitten minun pyöräilykuntoon, heh.

Vaihdettiin palatessa hetkeksi pyöriä hellun kanssa, ja maasturi tuntui aivan hullulta ajaa! Äkkiä sitä tottuu uuteen asentoon. Paluumatkalla jalat olivat typötyhjät, nälkä hirvittävä ja alavatsalihaksia/lonkankoukistajia hapotti, mikä oli outoa. Ekalla lenkillä ilmennyt selän puutuminen oli poissa. Tänään istuinluut aristavat, mikä kai kertoo oikeasta asennosta? Kai se on parempi että istuinluut kipeytyy, kuin joku muu paikka – kröhöm.

Siinäpä ensitunnelmia minun cyclocrossilla ajelusta, takana yhteensä noin 45 km. Todenmukaiseksi tämän selostuksen tekee, kun kuvittelette kertojalle oikein mairean, pidätellyn hymyn naamalle ja innostuksen kiillon silmiin. ;)

PS. Mie en ole mikään fanaattinen koiraihminen enkä jaksa valittaa koirista tai niiden omistajista, mutta alan pikkuhiljaa kallistua siihen että flexit on kaupunkikäytössä saatanasta. Niiden käyttäjiä on mahdotonta kunniallisesti ohittaa kun piskit poukkoilevat koko pyörätien leveydeltä!

Tuunasin FB-haasteen

Naamakirjassa on viimeaikoina kiertänyt 10 merkityksellisen/koskettavan kappaleen haaste. Ohje menee näin: “Laita statukseesi 10 biisiä, jotka ovat jollain tavalla koskettaneet sinua. Älä mieti liikaa, biisien ei tarvitse olla suuria tai hienoja.” Ja sitten peruskuvio eli merkitse 10 henkilöä ja blaablaablaa. Sain haasteen ja johan se tympäisi. Ei kukkaan jaksa lukea muiden biisilistoja sellaisenaan. Siispä vähän tuunasin haastetta, kirjoitin MIKSI ne luultavasti tulivat ensimmäisenä mieleen ja lisäsin höysteeksi juubituubilinkit. Tällainen on persoonallinen tee-se-itse-haaste, joka olikin loppujen lopuksi aika lystikäs ja aamupäivää piristävä juttu. Kuunnella itselle mieluista musiikkia. En halua pihdata tuotostani Facebookissa, vaan tässä lista teidänkin iloksi. Haastan kaikki, tehkää jos huvittaa.

1. The Black Keys: Lonely boy.
Jorauttaa kovasti, aina! Hyvä juoksubiisi. Ja näköjään uskomattoman hauska musiikkivideo! Tuolta mieki just näytän kun tämä soi.

2. J. Karjalainen: Mennyt mies
Yllätyin, kun löysin itseni tykkäämästä tästä. Miksi mie en osaa soittaa kitaraa?!

3. Pocahontas-leffa: Tuulen värit
Soi joka kerta mettässä ollessa päässä, ja muutenkin. Hyvä sanoma tässä, on luonnonsuojelua ja suvaitsevaisuutta! Ja Arja Koriseva♥ Juoksen pitkin näitä metsäteitää…

4. Adele: Someone like you
Ja jollotan mukana, väärin sanoin tietysti. Ja luulen kuulostavani ihan samalta kuin tuo upeaääninen neito.

5. Kapteeni Ä-ni: Rullaan
Sillon kun Jukkapoika oli vielä jees. “Kelit on täällä taas” – ja uus rullailuväline!

6. Juha Vainio: Kotkan poikii ilman siipii
Tämä kova kotimainen on niin järkyttävän haikea, että mie en ole koskaan sietäny sitä. Ei siksi että se olisi huono, mutta siksi että se vaan on vähän liikaa – varsinkin siinä kun kertosäe jotenkin hidastetusti alkaa! Tätä laulettiin muistaakseni monesti Tammerkosken sillalla-ohjelmassa kun olin pieni. Kattokohan mummo sitä vai mistä on jääny mieleen?

7. Pharrel Williams: Happy
Iloinen biisi, ihanaa! Mie epäilen, että tämä on niin supersuosittu siksi, että ihmiset ovat vaan kyllästyny näihin kaikkiin talous- ja ilmastokriiseihin sun muihin. Voisko välillä olla vaan happy?

8. Florence + The Machine: You’ve got the love.
En vaivaidu edes selittämää, mahtavaa!

9. Michael Jackson: Billie Jean.
Se on niin harmillista, et nerot on monesti muualla kuin omalla alallaan ihan pörröjä. Hyvin harmillista, että niillä jää siksi hommat monesti kesken.

10. PMMP: Lautturi
Tästä tulee mieleen muuan kesä, kun mökillä oli aivan sama minkä kanavan rammarista väänsi niin JOSSAIN soi aina Lautturi. Enkä vieläkään tajua miten se kertsin yksi kohta menee.

Olokeet hyät! Oon muuten miettiny, pitäiskö blogille perustaa FB-sivusto? Päätyisikö tänne silloin enempi kiinnostuneita lukijoita? Tuleeko tästä silloin entistä pahempi aikasyöppö? Hmm. Jatkan pohtimista.

 

Hirvikoeammunta ohi

Pikaraportti: Nyt saan ensi syksynä luvan kanssa kellistää hirven jos sellainen tilanne tulee!

Ei se koeammunta ihan tyylipuhtaasti toki mennyt, ekan yrityksen eka laukaus meni kello yhdestätoista reippaasti ohi. Väitän sen johtuvan siitä, että sydän hakkasi niin kovasti että se liikutti asetta – kröhöm. Sen jälkeen kun sain pään auki kaikki meni hienosti, tokalla yrityksellä sain jopa kiitettävään kasaan osumat. Olen tästä oikein iloinen! Poksauttelin kuitenkin koko aseella ensimmäisen kerran vasta viime maanantaina (16 laukausta), ja samalla ammuin ekaa kertaa yli puoleen vuoteen. Kesän mittaan pitää harjoitella, harjoitella ja harjoitella.

Ärsyttää vaan olla jännittäjä, olen vieläpä tällainen että jännitän enimmäkseen uusia tilanteita – en niinkään itse suoritusta. Ensi vuonna koeammunnoissa tiedän miten toimitaan, joten se ei ole ennää mikhän. Esiintyminen on mulle ihan okei, mutta sitten taas joskus jännittää mennä uuteen lounaspaikkaan syömään jos en ole varma mistä linjasto alkaa. Haluaisin joskus osallistua johonkin urheilukilpailuun myös testimielessä, että jännittäisinkö sitä kuinka paljon? Jännittäminen on jännä juttu. Suu kuivaa ja kädet kastuu.

Koeammuntatilaisuudessa ei varsinaisesti ollut ruuhkaa. Ukkoja seisoskeli siellä täällä, ainoana naisena olo oli vähän orpo. Ei kukaan mitään kommentoinut, kuitenkin kohteliaasti päästivät minut ensimmäisenä koppiin. Kummaa hommaa muuten, että aika monet ukot tulevat kohdistamaan kiväärinsä tuonne, tai siis eivät ole varmoja onko kiikari kohdillaan. Aika kallista kohdistamista minusta, kun sen voisi tehdä ilmaiseksi itsekseen etukäteen. Yksi yrityskerta kustantaa kuitenkin 20 €! Kallis oli minun mokoma hutikin.

Hellu opetti minut tämän tilaisuuden kunniaksi puhdistamaan aseen. On se tarkkaa. Nyt palaan rään valuttamisen pariin.

Fillari ja kuume

Eilen se tsygä viimein saapui, kahessa paketissa ja miljoonassa osassa! Olin poissa kotoa ja katsoin seurantakoodilla että paketit olisivat Oulussa. Tulin kotiin ja kerroin tämän hellulle, joka tuumasi että “Mikähän pyörä tuolla makkarissa sitten on…?” Senkin jätkä! Postimies oli käynyt tuomassa nämä:

Image

ImageRevin pyörän palaset aika vauhdikkaasti paketeista ja kääreistä, pikapikaa otetut kuvatkin ovat ihan tärähtäneitä! Pyörä koottiin samantien – tai oikeastaan hellu kokosi, mie vain täpisin vieressä ja hoin voinkoauttaa voinkoauttaa. Lopulta päätin antaa insinöörille työrauhan ja lähdin käymään asioilla ja siellä se iski. Lentsu. Vilunväreet, isojen lihasten inha jomotus ja räkä. En ole sairastanut koko talvena, ja mielessäni olen lällätellyt hellulle joka on ollut tukkoinen jo kolme viikkoa. MINUN ylivertainen vastustuskykyni ja superannokset D-vitamiinia eivät päästä pöpöjä läpi – niin varmaan joo.

Image

Pyörä toimii tällä hetkellä sisustuselementtinä, kun en uskalla lähteä edes testiajolle, koska se on kuitenkin vielä aika kylmää kyytiä. Tämä jurppii niin paljon että se melkein huvittaa. Minun aktiviteettiblogista onkin hyvää vauhtia tulossa sairaskertomus. Meinasin laittaa tähän kuvan tuosta uudesta perheenjäsenestä, mutta teenkin sen vasta kun saan sen ajoon ja johonkin hienoon maisemaan. Muahah.

Nettikauppa josta pyörän tilasin oli brittiläinen firma nimeltä Wiggle. Paketteja kuljetti DHL ja ovelle ne toi oikein sujuvasti Itella. Pyörä lähti liikkeelle viime torstaina kun luottokorttimaksu parin päivän viiveellä meni perille. Ottaen huomioon että tässä oli pääsiäispyhät välissä, oli toiminta melko rivakkaa. Pyörä oli säädetty osittain valmiiksi minun antamieni mittojen mukaan ja kaupantekijäisiksi tuli pienoinen työkalusetti, jossa oli mm. eri kokoisia kuusiokoloavaimia ja maistiaiseksi näytepaketissa energiageelejä ja urheilujuomia. Ainoa miinus oli, että pyörän mukana tulleet kokoamisohjeet ja niiden kuvat olivat surkeat! Kyseisessä kaupassa näytti olevan kohtuuhintaan kaikenlaista urheilukamaa tarjolla ja vähän harmitti etten pyöräkuumeessani hoksannut tilata rytkyjäkin. Ehkä myöhemmin.

Mie jatkan sinkkiseen juomista. Aion tulla äkkiä tuoreeks terveeks että pääsen ajelulle.

Image

 

Pääsiäinen meni, viuh vain!

Neljä pitkää aurinkoista päivää enimmäkseen ulkona vietettynä näkyvät naaman värissä. Joku voi luulla että olen helevetin huono meikkaamaan, ku naama otsaa ja ohimoita lukuunottamatta punottaa ja kaula on edelleen talvikuosissa eli talouspaperin värinen.

Lyhyt pääsiäiskooste: Pilkin niin paljon sekä kilpailuhenkisesti että huvikseen, notta selkä alkoi vihoitella moisesta istumisesta! Tätä kompensoin kävelemällä eilen ja toissapäivänä hurtan kanssa 8 km lenkuran. Sain rakkoja. Pilkillä sain jäälle kiskottua uskomattomalla säkällä siian, josta lisään heti saaliskuvan tähän postaukseen kun saan sen hellun puhelimesta itselleni. Siika pelasti minun saalisnäkökulmasta surkean pilkkikauden. Ja ei, se ei ollut kahen kilon siika, vaan ehkä puolen kilon. Saunoin joka ilta, söin yhden (1) kipollisen mämmiä ja runsaasti muita herkkuja tasaiseen tahtiin. Ja katsoin joka ilta Harry Potteria, mutten yhtään loppuun asti. Nukutti niin makiasti.

Eilen kävin tärskäyttämässä ensimmäistä kertaa tälle keväälle .308:lla taulua päin. Kiikari saatiin vihdoin kohdalleen, aluksi siinä meinasi olla ongelmia. Nyt on olkapää musta, koska rata jossa käytiin oli vielä aika talvisessa kunnossa ja jakkarantekele tuntui koko ajan lähtevän alta. Onneksi varsinaisessa hirvikokeessa olosuhteet on vähän paremmat, joten asennon saa tukevammin kohdilleen. Niinkuin metsässä muka olisi tukeva jakkara ja hiekkapussit saatavilla –  enemmän kai tuo koe testaa että pyssy on kohdillaan kuin ampumataitoja. Osuin mie kyllä nytkin alkukankeuden jälkeen niin että olisin saanut karhukokeenkin läpi 100 metristä, mutta tällä hetkellä olen jotenkin pessimistinen omien hermojen suhteen. Saas nähä kuinka kokeessa käy. Todennäköisesti kyllä liioittelen tässä(kin) asiassa. Torstaina se nähdään! Kääk!

Tuohon pylpyrään pitäisi osua 75 metristä. Halkaisija on 23 cm. Nätti homma.

 

Tänään kävin fysioterapeutilla. Tulos: lantiomalja on kierossa (eli koko akka käytännössä), vasen pakara jumissa, alaselkä notko ja sen seuraksena viiminen nikamaväli painuksissa. Tämä aiheuttaa kaikki iskiashermon ärsytykset ja kivun myös oikealla lantion etuosassa kun juoksen. Mukavasti kyllä paukahteli oikea puoli nikamista auki kun minua väänneltiin ja käänneltiin, mutta vasen puoli jäi vielä vaiheeseen. Tilanteen korjaamiseksi pitäisi venytellä ja parantaa sisäisten vatsalihasten kontrollia. Ja olla suorassa. Tässä kohtaa sitä ei voi kuin todeta, että nämä kaikki asiat mie olen tiennyt sisimmässäni mutta mittään en ole teheny. Ainakaan tosissaan. Vatsalihasjumppaa siis tiedossa, mikä sekin on loppujen lopuksi enemmän aivo- ja hermojumppaa, koska pitää keskittyä eikä repiä väärillä lihaksilla. Kahen viikon päästä menen uudestaan kopeloitavaksi ja oli kyllä sen verran tiukka täti se fyssari, että pitää ehkä noudattaa ohjeita ettei tule noottia.

Ja omaksi parhaaksi siis myös, heh, tietenkin siis omaksi parhaaksi eikä siksi että se täti saattaa suuttua…

PS. Fillari on saapunut eilen illalla Turkuun. Tunnelma tiivistyy.

Odottamisen (ja ostamisen) tuskaa

Tää ei voi nyt mennä näin että aloitan aktiivisen fillaripaketin odottelun jo nyt. Hermot ei kestä, kun ne vasta pakkailee sitä britteinmaalla. Siispä kypäränhankintakuulumiset teille, silvuplee. Kuvan ilme kertoo kuinka nautinnollisesta prosessista oli kyse.

Image

Kävin eilen illalla juoksemassa läpi muutaman Rovaniemen urheilukaupoista ja loput tänään. Valikoima on erittäin heveli, niinkuin täällä päin kuvataan hataraa, huonoa tai heikkoa. Minun tyttömäinen habitus ei ilmeisestikään varsinaisesti huuda että haen kypärää ihan varteenotettavaan maantiekäyttöön. Muun muassa ruokasenkadulla minulle nosteltiin kulmia ja tarjottiin “perusbelliä” kun sanoin että kypärä sekä maantielenkki että arkiajeluun, kiitos. Ei siinä, perus on varmasti monelle aivan hyvä, mutta loogisesti ajateltuna kypärän pitää olla sellainen että asettuu sinne päähän eikä kaappiin pölyttymään. Joten ulkomuoto, mukavuus ja uskottavuus piti säätää kohdilleen.

Myös muissa puljuissa tarjottiin tyttömäisiä tahi edullisia perusmalleja siihen asti että vakuuttelin silmät kirkkaina kuinka nyt on pyörä tulossa niin vimosen päälle et haluaisin myös kunnollisen, ilmastoidun kypärän. Koska hikoilen – paljon – ja koska välineurheilu. Yhdessä kaupassa sanoin suoraan että mulle on yritetty joka paikassa myydä sellaisia höpökypäriä, että onko teille edes tulossa muita kuin kaupunkikruisailuun tarkoitettuja? Ei ollut, pari ehkä. Ymmärrystä kyllä löytyi. Päädyin pienen tinkaamisen myötä sijoittaa Las Kripton -malliseen kypärään Sportiassa. En tiiä siitä potasta speksejä mutta se ei tuntunut päässä lainkaan, mikä on varmaan hyvä? Lisäksi myyjä lausui maagiset sanat: “Mulla on itellä tämmönen ja on kyllä ollu hyvä.” SOLD.

Panin kypärän jo kotimatkalle päähän ja haaveilin maastopyörällä veivaamisen sijaan kevyestä kyydistä. Ennakoin, että se se vasta olisi surkuhupaisaa jos saisin kotimatkalla tällin ja kypärä roikkuisi paketissa pussissa. Tuli kuitenkin mieleen heikon kypärätarjonnan edessä ja Rovaniemen fillarikansaa katsellessa, että koskahan kypärästä tulee samanlainen itsestäänselvyys katukuvassa kuin se on jo tunturikeskusten rinteissä? 2000-luvun taitteessa kun laskettiin ilman itsesuojeluvaistoa vuokrableidellä, oli kypärän käyttäjät kertakaikkiaan noloja. Nykyään paljaan pipon näkeminen on harvinaista. Hyvä rinnekansa! Aivovauriot minimiin!

Mitäs muuta? Kävin maanantaina tekemässä pitkästä aikaa koko ruhon pikkusalitreenin ja kipiäksihän sain etenkin reidet. Ihan ku en olis puntilla koskaan käynytkään. Eilen lähdin juoksemaan mutta havaitsin palaavani köpöttelemästä. Valmiiksi tönköt jalat, kevään ekat juoksuntapaiset askeleet ja pyrkimys sykkeiden pitämiseen alhaalla veti vauhdin niin hitaaksi että sauvakävelijät meni ohi. Tänään piti mennä salille mutta Rosson lohi + tortellonit (miksi en vaan luottanut vuohenjuustokanaan…) ähkyttää vieläkin joten jää täkemättä. Ehkä parempikin ottaa iisisti että fyssarille mennessä olen sitten luonnon tilassa enkä totaalisessa jumissa.

Loppukaneetiksi linkitän tässä uuden inspiraation lähde -blogini: Treenaamisen sietämätön keveys. Tutustukaa, meno on hyvä!