Ensimmäiset adventtitulet

Marraskuu tuli, pani isomman pykälän silmään ja wroooooom, huomenna kääntyy kalenterissa joulukuun lehti. Miksikähän tämä vuoden rytmi menee näin päin prinkkalaa? Juuri nyt kun tekisi mieli pysähtyä tunnelmoimaan pimeää ja levähtämään vähän enemmän, on kiire-kiire-kiire ja projektit saatava pakettiin ennen joulua.

Kuva 22 Sitten järkevä, sivistynyt ihminen hankkii tähän hullunmyllyyn koiranpennun. Ymmärrän nyt niitä ihmisiä, jotka tähtäävät kesäloman ja koiranpennun kotouttamisen yhteen. Täällä on arki ollut hieman sekaisin, kun kaikki liikenevä vapaa-aika käytetään Voiton kanssa tutustumiseen. Ehkä kuitenkin ihan hyvä, että pentu oppii heti aluksi millaista arki on. Joka tapauksessa seurauksena pyykkivuori kasvaa ja kulmakarvat rehottavat. Tilanne varmaankin nyt tasoittuu (en näytä enää peikolta), ja Voitto vaikuttaa oikein tolokun pennulta! Mitään katastrofeja ei ole tapahtunut ja sisäsiisteys on sillä mallin, että koira itse vaikuttaa olevan kyllästynyt jatkuvaan ulkona ramppaamiseen ja pidättelee mieluummin. Lisäksi kasvattajalta saatu ruokapussi loppui, sortti vaihtui ja torttujen määrä ja koko puolittuivat. En valita. Kakkapuheen määrä taloudessa on muuten viisinkertaistunut.

Kuva 25

Metsästyskausi on hiipunut hyvin radikaalisti. Viime viikonloppu oli ensimmäinen kokonainen Voiton kanssa, joten se meni aikalailla siinä. Tänä viikonloppuna oli puheissa lähteä Ellin kanssa metsään, mutta hellu oli tehnyt havainnon juoksuista eivätkä vahinkolapset hirveästi houkuta (ja Elli on juoksujen aikaan muutenkin outo). Hirvistä ei ole ollut mitään havaintoja eikä valoisaa ole enää kovin pitkästi, joten hakuammuntareissut eivät houkuttele. Jospa tässä vielä ennen joulua jonkin reissun kävisi ellei lunta tule liikoja – ainakin sen verran, että voidaan pitää päättäjäistulistelut. Ne kyllä pidetään joka tapauksessa.

Kuva 26

Tänään oli Voiton elämän ensimmäinen tulistelupäivä. Minusta se ei ollut hullumpi tapa viettä adventtia, ja suunnittelin että kynttilöiden polttamisen sijaan adventtitulistelut voisivat olla oiva perinne. Joka sunnuntai tulille, lähilaavulle tai metsään. Siellä voi laulaa että Nyt sytytämme nuotion – eikun siis tulet. Tänään tulet olivat kannossa, mutta laavuilu ehkä huvittaisi ensi sunnuntaina.

Mites muut, lähdettekö adventtitulisteluun matkaan?

Advertisements

Voitto kotiin!

Viime sunnuntaina laumaamme saapui jämtlanninpystykorva Voitto. Päätös tehtiin hirvenpyyntikauden alussa, koska tutulla, lähellä asustavalla kasvattajalla oli sinä hetkenä yksi oikein hyvistä vanhemmista oleva urospentu varaamatta. Hans pappa är svensk. Koirasta on puhuttu pitkään (välillä myös blogissa) mutta päätös tuli loppuviimein tehtyä nopeasti. Hylkäsin myös sentimentaalisuuden rotuvalinnan suhteen, ikioman mustan koiran aika lienee myöhemmin! Tästä hurtista tehdään (pyritään tekemään) kaupunkioloissa yhteiskuntakelpoinen ja hyvätapainen kansalainen, joskin elintilaa ja häkkipaikka löytyy maalta tarvittaessa. Metsäjuttujen harjoittelu aloitellaan mahdollisimman pian, mutta kevyesti.

Instagramin filtterit on koirakuvissa hyviä, muuten tuosta tyypistä ei näy kuin harmaa mytty! Kuvat ovat lähinnä Voitto nukkuu -materiaalia, koska muuhun kameran suljin ei ehdi.

IMG_2806

Aikamoinen ralli on ollut tämä ensimmäinen viikko. Olen tehnyt osittain etätöitä ja hellun selkä brakasi erittäin sopivaan saumaan, joten koiraa ei ole heti tarvinnut hyljätä kotiin. Sisäsiisteys sujuu ihan hyvin, kun vain jaksaa rampata riittävästi ulkona, oven saranat kyllä kuluvat. Ja puuskittain tyyppi pissaa sen seitsemän kertaa tunnissa. Ikävää ulvottiin vain toisena iltana, mutta se loppui lopullisesti kun huomiota ei herunut itkuvirren laulajille.

IMG_2810

Naskalihampaiden pistoja on kämmenet ja varpaat täynnä, koska jyrsiminenhän se hauskaa on! Samoin kuin tollerin hapsujen tavoittelu ja muilla tavoin kiusaaminen anoppilassa. Kaikki lelut ja romppeet kannetaan aina omaan petiin jemikseen. Oma peti ei kuitenkaan ole nukkumiseen sopiva, sillä tämä nukkuu joko a) keskellä lattiaa, kulkureitillä tai b) perimmäisimmässä kolossa joka huushollista löytyy.

IMG_2818

Tää tyyppi on reipas, urhea ja ihmisrakas. Ruoka ja uni maistuvat ja se kasvaa älytöntä vauhtia! Väri on viikossa vähän haalistunut ja naamaan on alkanut piirtyä jämtille tyypilliset valkoiset merkit. Ulkona porukalla kirmaaminen on i-ha-naa mutta on ankeaa, kun vähän jos erehtyy erikoisesti nuuskimaan lattiaa niin ihmiset kiikuttavat kauheaa vauhtia pakkaseen värjöttelemään. Liruttelun jälkeen kirmataan oven taakse venailemaan sisälle pääsyä.

IMG_2829

Ja lepo.

IMG_2820

Punttiksella pyllähdellään

Havahduin nyt siihen, että ensi viikolla on edessä viimeiset tunnit aikuisten painonnostokurssia. Kaksi kertaa viikossa olen väkisin kammennut istumisesta väsähtäneen ruhoni voimapajalle ja tullut reilun tunnin päästä hikisenä, energisenä ja iloisena takaisin. Aika perinteinen liikuntaeuforiaefekti, mutta painonnosto on aika hauskaa ihan tekemisenäkin. Olen jopa tottunut pyllähtelemään, kun joskus rauta ei vain nouse tai tasapaino ei pysy kyykkyasennossa. Itsensä voittaminen kaatuilussa on melkein yhtä mahtavaa kuin raudan saaminen pään päälle. Muksiskolinkolin – joo ei haittaa, ei sattunut, uudestaan!

Laskin myös, että olen ollut tunnilta tähän mennessä pois kerran. Yhden ainoan kerran (!) ja se oli puhdas laiskuuden teko – jäin tuhisemaan sohvalle kun ei huvittanut ja väsytti. Painonnostokoulu huipentuu ensi viikon torstaina ei-totiseen oman porukan kilpailuun, jossa mennään virallisen kaavan mukaisesti eli meidät punnitaan, jaetaan painoluokkiin ja jokaisella on kullekin nostolle kolme suorituskertaa. Monella meistä raudat ei kauhean isoja ole ja pienessä hajakokoisessa porukassa lienee kaikille mitalisijoitus varma. ;) Skabaan ei ollut kyllä pakko osallistua, mutta mie aion jos kerran järjestetään.

Ollaan nyt loppuvaiheessa kurssia siirrytty tekniikan hiomisesta enemmän myös isompien (aloittelijan mittakaavassa) painojen nostoon. Tempauksessa tähän asti olen saanut nostettua 30 kiloa. 32 kiloa putosi eilen kerran ja annoin olla kun olin jo ihan puhki.  Kun lämmittelyjen ja latinkisarjojen jälkeen aletaan tehdä “kunnon” toistoja niin yleensä jaksaa tehdä kaksi, ja sitten on jo niin hengästynyt että on pakko pitää tauko. Ihme laji, aivan kumma. Kertoisin työntöenkankin mutta en muista sitä? Melkein 40 kg? Ylikin? Viimeistään ensi torstaina se nähdään!

Mutta miten jatko? Kurssia ei kai tule, mutta painonnostoseuraan liittyminen on mahdollista eikä kovin kallista. Toinen vaihtoehto on, että palaan pelkästään normaaleihin salihommiin vääntämään. Pidän sitä epätodennäköisenä. Ehkä minusta kehkeytyy vielä mieletön punttihirmu.

Marrasharmaata

Tänään vietettiin isänpäivää hyvin isämäisissä tunnelmissa. Menimme aamupäiväksi tälle luontaiseen elinympäristöön, eli pilkkiavannolle.

DSC_0348

Kaikki oli harmaata. Vesi, taivas, männikkö, lumi, jää – kaikki.  En saanut siitä harmaudesta tarpeekseni ja kuvia tuli. Vain oranssi kaira ja ahvenen loistavan punaiset evät paljastivat, että ei olla sisällä mustavalkovalokuvassa.

pilkillähuppu

Hyvä huppu on kaiken A ja O! Myös oma naama näyttää kuvasta päätellen harmaalta. Syksy ja näyttöjen tuijottaminen alkavat näkyä hipiällä. Syökäähän ihmiset d-vitamiinia, ei sitä tällaisilla keleillä paljon luonnostaan saa. Alla olevassa kuvassa näkyy päivän kirkkain hetki.

rantaa

Marraskuussa pilkkimisen tunnelma on aivan toisenlainen kuin huhtikuussa. On niin hiljaistakin, joku hömötiainen vain huuteli pahantuulisesti metsiköstä. Ja sekin on harmaa!

siimaavanto

Monesti joku kommentoi syksyllä pilkkimistä järkyttyneenä: sinne heikoille jäille menette! Tuolla kyllä piti jo ihan tosissaan haluta jäähän reikä. Silti jännitti vähän, kun kamalan vonkunan kanssa kumppareiden alle syntyi railo. Mielestäni syysjäät ovat vähemmän petolliset kuin kevätjäät. Ei ole lumikerrosta peittona eikä ihana kevätaurinko tee uhkarohkeaksi. Syysjäistä varoitellaan aina, joten vähän hölmö pitää olla että menee jäille, joiden kestosta ei ole varma.

DSC_0362

Hellu ensimmäistä kertaa elämässään syyspilkillä. Ja kalaa tuli! Syksyllä muutama pakkasaste menee luihin ja ytimiin. Samat asteet, jotka kevätauringossa saavat löysäämään takin vetoketjua ja nostamaan pipon otsalta. Hyrr. Ei oltu oikeastikkaan tuolla kovin kauaa, kun kalan tulo loppui niin lähdettiin himaan.

ahvensaalis

Osa ahvenista oli aika isojakin. Noita on sitten mukava kiskoa ylös – jos ne saa. Reissulla menetettiin kaksi morria ja yksi pilkkikin. Tuossa lammessa asustaa aikamoisia petoja. Kuvassa muuten vakkaripilkki, luottokamaa, Valion veroinen.

DSC_0377

Ja tulet. Aina tulet! Menyy koostui makkarasta, teestä ja täytekekseistä. Puita piti ottaa kotoa matkaan, koska tuolla lammella pilkitään aika paljon… Moniko muu meni isän kanssa ulos syömään juhlan kunniaksi?

pilkkitulet

Vähän vielä harmaata.

könkäänlampi

Mikä ihimeen talviretkeily?

En ole moista harrastanut. Täällä mie yritän ylläpitää vakuuttavaa ulkoilublogia ja jo ensimmäisenä syksynä tuntuu, että olen ihan kuutamolla. Viime talvena katselin kaiholla, kun harjoitteluoppilaitoksestani lähti touhukas joukko opiskelijoita yöpymään itse rakentamissaan lumikammeissa. Teki mieli mukaan. En ole yöpynyt teltassa talvella, enkä edes oikeastaan missään kunnon kämpässäkään. Nyt kun ajatellaan että kunnon kämppä on askeettisinta mahdollisinta mallia. Olen kyllä enimmäkseen ulkona talvisinkin. Hiihtäen, mäessä, tekemässä poroille kelkalla heinäjälkeä… Mutta olen aina hiipinyt kotiin, mökkiin, anoppilaan tai jonnekin sisätiloihin yöksi, vain koska se on mahdollista.

DSC_0798Vannoin, että tänä talvena asia korjaantuu. Sitten Marika kirjoitti tämän. Sitten mietin että o-ou, mutta aktiivisesti unohdin heti kaiken mitä tekstissä luki. Tässä sitä ollaan nyt: ideoimassa, suunnittelemassa ja tekemässä varustelistaa. Miten hemmetissä kaikki se untuva mahtuu minnekään tässä huushollissa? Nyt sitä ei ole kuin tyynyissä. Eräsukset minun pitää hankkia ehdottomasti. Ja ahkiokinko? Lumella liukumiseen tarvittavat välineet vievät jo nyt ihan kiitettävästi tilaa varastosta. Kelkkakamppeita onneksi säilötään anoppilassa. Sukset taidan tilata pukilta (tarkoin speksein), eli todennäköisesti ostan ne itse itselleni jo ennen itsenäisyyspäivää. Niille saattaa olla seuraavana talvena myös metsästyskäyttöä, jos latvalinnustus tulee oikeasti mahdolliseksi!

kuu

Yllä oleva kuva on otettu viime tammikuulta. Tuoltahan se retkeily silloin kai näyttää, vai mitä? Toteutettavin mahdollinen talviretki on hiihtää tutuilla seuduilla porokämpälle yöksi kaamoksen aikaan. Ei mihinkään tunturiin, vaan metsän siimekseen niin että niskaan töpsähtelee tykkyä puista. Hellu on jo pakotettu mukaan ja vain lumen puute estää toteuttamisen.

Kuva 16

Ne menivät lopettamaan Erätulilla-ohjelman. Koska siihen ei voi vaikuttaa kuin valittamalla, päätin rahallisesti kannattaa retki- ja eräkulttuuria Suomessa ostamalla itselleni irtonumeron insipiraatiota ja tilaamalla isälle lahjaksi M&K -lehden. Kaikki yhden vuorokauden aikana, niin kerta.

Zamberlanien sisäänajo

Kesän ja syksyn mittaan kirjoittelun aiheesta pitkävartinen vaelluskenkä ainakin täällä ja kun sain ne viimein hankittua, myös täällä. Kyseessä oli siis Zamberlan Highland  -vaelluskenkä. Olen kävellyt niillä tänä syksynä miltei joka viikonloppu – taitaa olla, että korkeintaan kaksi hirvestysviikonloppua on jäänyt kokonaan välistä kenkien hankinnan jälkeen. Kenkien sisäänajossa tunteja on tullut paljon, kilometrejä vähän ja olosuhteet ovat olleet toisinaan äärimmäiset: lunta, loskaa, jäätä, vettä. Menee tovi, ennenkuin tiedän miten ronttosilla sujuvat pidemmät reissut rinkka selässä. Olen nyt käyttänyt niissä ohuen ohutta villaista alussukkaa ja vaellussukkaa.

Tämän hetken päätelmä kengistä: hyät on.

Ei palele. Ei ole tullut rakon rakkoa. Eivät paina mistään. Jalat ovat pysyneet kuivina jopa lumisohjoisilla jängillä kun lumi paantaa nauhoihin kiinni. Ovat kevyet. Ovat hieman liukkaat syksyn jäistä tietä ylitettäessä ja lumen alla oleville juurille astuttaessa, mutta mikä nastaton kenkä tuolloin muka ei ole liukas? Toistaiseksi mikään sauma ei repsota ja vain nokassa näkyy pieniä lommoja. Olen rasvannut kengät kerran ensimmäisen käyttökerran jälkeen ja imaisivat rasvan itseensä heti. Pannuhuoneolosuhteet ovat kuivatellessa joskus liian kuumat nahalle…

Ei kuvaa. Tällainen on hyvä kenkä! Siis sellainen, ettei sitä muista reissussa ja unohtaa kirjoittaa arvionkin. Eikä tule hinnan puolesta pakonomaista tarvetta kehua kenkää maasta taivaaseen. Jos Zamberlan koipeesi istuu, pitemmittä puheitta suosittelen kyllä.

Löysin sittenkin kuvan, tärähtäneen ja ryvettyneen, otettu hiacen peräkopissa:

märkä kenkä