Vuoden pimein päivä

Tänään on teoriassa vuoden pimein päivä. Todellisuudessa se oli kirkas ja kuulas, ja väitän, että käytännössä vuoden pimein päivä ajoittui jonnekin joulukuun alun vesisateisiin. Joulukuu on ollut aika kamala, lähinnä syystä että tunnelma tiivistyi töissä ja eräiden opintojen deadline hönki niskaan – ei sillä, olisi minulla ollut puoli vuotta aikaa ne tehdä, mutta olen perinteisesti suosinut aina viime tinkaa. Kova puristus on näkynyt blogihiljaisuutena. Ja Facebook- ja Twitter-hiljaisuutena. Viimeisetkin lahjat käärin pakettiin puoli tuntia sitten, joten nyt on aika ilmoittaa täälläkin, että elossa ollaan ja menossa mukana! :)

Julistin edellisessä postauksessa, että adventtitulet on uusi perinne tässä talossa. Kolmantena adventtina tästä lipsuttiin kummipojan synttäreiden vuoksi, mutta muuten on tullut tulisteltua aivan huomaamatta! Toisena adventtina tulet olivat kodassa, jossa aterioitiin loimulohta ja paistinpottokasviksia. Seku vain. Eilen taas tulisteltiin hirviporukan kanssa ja julistettiin kausi päättyneeksi meidän osalta. Yksi vasa jäi juoksemaan, eikä se haittaa. Olemme nyt osaltamme pyrkineet pitämään hirvikantaa yllä. Porukalle esiteltiin myös ensi syksyn toivo eli Voitto. IMG_2897 Voitto kasvaa (oletettavasti muualtakin kuin korvista) ja jyrsii. Sen väri muuttuu edelleen jatkuvasti, karva kävi haaleanharmaana hetkellisesti ja alkoi sitten tummua niin, että selässä oli hetken musta irokeesi. Luonnetta jäbällä piisaa, tuntuu ettei arastele mitään eikä ketään lajista ja koosta riippumatta. Sisäsiisteyskasvatus on kai mennyt perille, viikkoon ei ole sattunut yhtään vahinkoa. Sitä edellisellä viikolla tyyppi harrasti mielenosoituspissoja (kova kielto –> marssi keskelle olohuoneen lattiaa pissalle). Autossa matkustuspaikka vaihtui viime viikonloppuna vänkärin jaloista häkkiin ja siinä meni ehkä pari 50 km reissua, että itku loppui ja häkki muuttui nukkumapaikaksi. Sopeutuvaisuudesta kymmenen pistettä. Ja hurmaavasta “vanhan koiran naamasta”.

Olen myös unohtanut kertoa, että Volovo aka vuosituhannen alun pikku V40 vaihtui Subaru Foresteriin! Tämä tapahtui siis jo ennen koiraa. Minullehan auton suhteen on ihan sama, kunhan se toimii… tähän asti. Subaru on kiva, iso ja ketterä. Tykkään siitä. Ja ymmärrän nykyään myös, miksi neliveto on näillä leveyksillä hyvä. Sekä kaupungissa, että maakunnan uraisilla teillä. Ja metsäteillä – eli missä vain! Tuo kottero on meille tehty, huomenna se taas startataan ja kohdistetaan keula Rovaniemen sykkeestä kohti maaseutua ja mielenrauhaa. Sitä tuo pohjoisesta käyvä viima ja pakkanen, olen huomannut. Kuvituskuva tammikuulta 2014.

DSC_0767

Advertisements