Olen etuoikeutettu

Vai voiko joku muuta väittää näitä viime sunnuntaisia kuvia katsoessa? Kolme kuukautta vuoden parasta aikaa edessä päin. Kesästä haaveilijat vaietkoon, this is it. No filter. Enempää kuvia ei malttanut ottaa.

Kuva 5

Kuva 6 Kuva 7

Olimme hellun kanssa porotöissä tekemässä heinäjälkeä. Tämä tarkoittaa sitä, että ripottelemme poroille hannujakerttu-henkisesti heiniä, jotta ne hoksaisivat lähteä kiputtelemaan kotiaitausta kohti parempaan talteen lopputalveksi. Mie olen dynaamisena heinänlevityskoneena puureen kyydissä ja hellu ajaa. Ei pahempi työympäristö, eh?

Poroja ei näkynyt tällä kertaa, mutta erään metsätien ojapuskissa oli joku kaivellut aika ahkerasti. Se joku tulikin vastaan, ja kyseessä oli emähirvi ja kaksoisvasat! Kaikkia ei ollut siis saatu syksyllä nurin, mahtava homma. Ovat ne hienon näköisiä eläimiä, varsinkin tuollaisessa talvimaisemassa. Jätettiin niille vähän reilumpi kasa heinää reitin varteen. Toivottavasti selviävät talvesta, syksyllä ehkä nähdään.

Advertisements

Lumikammi, ensimmäinen yritys

kammikynttilä

Nyt on yksi päähänpinttymä totetutettu ja rakensin viime perjantaina lumikammin, mallia takapiha. Oli oikein kätevää lappaa lumikasa sopivaksi päivällä, odottaa kovettumista sisätiloissa ja sen jälkeen kovertaa kolo, käydä saunassa, katsoa sohvalla True Detectiviä ja painua ulos nukkumaan. Pakkasta oli kammin rakentamisen alkaessa suopeat -18 astetta, mutta iltaa kohti se laski -25 asteeseen. Hyr. Lisäksi kaivoin luolaa niin vimmatusti, että sisäänmenoaukosta tuli liian suuri, lattiasta liian matala eikä ilmalukko aivan pelittänyt… Ahterinikin taisi raapia aukon yläreunaa laajemmaksi. Ensi kerralla yritän olla harkitumpi enkä vasta touhottamisen jälkeen katso, että mikä tästä tuli. Kammissa oli tästä huolimatta reilut kymmenen astetta lauhempaa kuin ulkona. Jos kammi olisi toiminut majoituksena retkiolosuhteissa, olisi oven eteen voinut pökätä rinkan, mutta takapihaversiossa mitään ekstraa minulla ei mukana ollut. Tuli myös mieleen, että pienempi kammi olisi voinut olla lämpötehokkaampi. Nyt kaksi nukkujaa olisi mahtunut sisuksiin helposti. Kuvassa testimakuu.

IMG_3063

Varusteina minulla oli otsalamppu, villaa, untsikka, karvalakki, kaksi makuupussia (ilman untuvia, vanha järeä Haltin pussi ja joku halpis peruspussi), kaksi retkipatjaa (toinen “ekstrememallia”) ja vain nenäni tunsi kylmää. Ensimmäinen nukahtaminen ei tuottanut vaikeuksia, mutta joskus aamuyöllä heräsin tukalaan oloon ja raivokkaasti pengoin itseni pussien sisältä istumaan. Pussista nousi valtava höyry kammiin. Oli niin hiljaista, että korvia särki. Epätodellinen olo. Möngin takaisin uniasentoon mutta mattia ei näkynyt ja laskeskelin, että minun on pakko saada seuraavaa päivää varten nukuttua. Nielin ylpeyteni ja painuin sisälle sänkyyn, missä kellon raksutus häiritsi.

Tämän kokemuksen pohjalta suosittelen, että rakennat kammisi kaverin kanssa. On helpompaa, kun toinen kovertaa sisältä niin toinen lappaa lunta suuaukolta pois. Ei tarvitse mönkiä edestakaisin tyhjentämään kammista irtolunta. Viisi kuukautta vanha koiranpenikka ei muuten ole hyvä rakennuskaveri, vaan häiriötekijä. Nukkuessa kuorsaava kaveri varmaankin loiventaisi totaalista hiljaisuutta. Ja jos kammin lattia on vähänkään vino, liu’ut lumella väkisinkin kammin matalimpaan kohtaan ja kaverin kanssa löytäisit itsesi samasta mytystä. Itse valuin koko ajan patjoineni kammin suuaukkoa kohti ja se oli todella ärsyttävää. “Kuka piru tästä teki kaltevan?!”

IMG_3073

Mietin kyllä monta kertaa, että jos mukulana olisin tiennyt, että tällaisessa rakennelmassa yöpyminen on mahdollista niin ei olisi Sannia varmaan sisällä näkynyt öisinkään. Lumiluolien rakentaminen oli muutenkin suurinta hupia talvisin (terveisiä Miialle) ja samaa lapsuuden riemua tunsin tätä rakentaessa. Suosittelen kaikille, vaikka ei siinä koko yötä viettäisikään.

Kammin eli quinzeen tekoon löytyy ohjeita ihan googlaamalla (mm. täältä). Yksinkertaistetusti: rakenna riittävän iso lumikasa, tamppaa, anna kovettua (tunti-useampi riippuen pakkasesta), työnnä kasaan 30-40 cm pitkiä risuja joka puolelle, kaiva kasaan luola ja tikun pään löytäessäsi lopeta kaivaminen. Makuutason pitäisi olla suuaukon reunaa ylempänä. Tee luolan kattoon ilma-aukko, koverra seinään hylly kynttilälle ja tee senkin yläpuolelle pieni ilma-aukko. Pukeudu lämpimästi ja nuku hyvin. Jokainen säntää kuitenkin ensimmäisenä Wikipediaan ja siellä lukee tällä hetkellä, että Lumikammi on vanha suomalaisten eränkävijöiden yöpymismaja. Väitän kuitenkin, että kyseessä on puhdas amerikantuliainen. Käsittääkseni suomalaiset ovat pääasiassa yöpyneet ahkiossa mukana kulkevissa kodissa ja laavuissa.

Bensaa suonissaan

Nyt on tunnustettava, että minun sisälläni kamppailevat usein humanistinen hamppukassityttö ja kaikesta hauskasta pitävä kulutusjuhlija. Hamppukassityttö ostaa kaupasta luomukahvia ja se toinen mimmi iloitsee maasturilla ajamisesta myös kaupungissa. Joissakin tilanteissa nämä elävät sulassa sovussa, mutta joskus toinen antaa toiselle pataan kuusnolla. Hyvin usein humanisti saa pataan, koska se itse ei usko väkivaltaan.

Moottorikelkkailu on harrastuksena tällainen kaksipiippuinen juttu (työkäyttö erikseen). Hirveää mekkalaa, pakokaasua, vaaratilanteita, loukkaantumisia. Voisihan liikkua suksin, hiljaisesti, metsästä sellaisenaan nauttien. Mutta kun takana on pieleen mennyt lumikenkälaavuretki, kelkkailu on parasta mitä voi keksiä. Hellu otti sunnuntaina alleen Helemen, vanhan kunnon kaksijapuolisataisen Lynxin ja allekirjoittanut meni Boondockerilla. Näin tasattiin vauhtia, koska minun ajovauhtini lienee samaa luokkaa kuin safarifirman brittirouva-asiakkailla.

Kelkkailu on erittäin potentiaalista itku-urheilua, koska kiinni jääminen ja siihen liittyvät turhaumat ovat pahinta mitä voi olla. Sunnuntain makkaranpaistoreissu oli kuitenkin onnistunut, koska yhtään tukahdutettua kyyneltä ei näkynyt siitä huolimatta että en osaa ajaa umpisella ja ainakin kerran tupsahdin kinokseen. Paljon opettelemista ajamisessa olisi, sillä se loppujen lopuksi painonsiirtelyineen muistuttaa enemmän lautailua kuin autolla ajamista, mikä ilahduttaa minua. Näin ainakin tuommoisella umpisen kelkalla.

Suoraan sanottuna mie olen lähtökohtaisesti surkea (lue: arka) moottoriajoneuvojen kanssa. Autolla ajamiseen olen tavastunut kunnolla vasta viime vuosina. Ensimmäiset kaksi kortillista vuotta menivät kauhusta kankeana ja enkä osannut ajaa kuin isän autolla. Nykyään ei onneksi edes paku kaupungissa pelota. En kuitenkaan tiedä missä vaiheessa arkuus siirtyi myös kelkkailuun, koska muksuna ajelin aika paljonkin jäällä ja milloin missäkin, ihan huvikseni. Olen aina pitänyt kelkkailusta, joten hamppukassityttö on nyt häviöllä. Maisema vaihtuu luonnon helmassa nopeasti, en valita. Mutta sitten valitan kun olen itse auvoisasti hiihtämässä ja melusakki menee ohi. ;)

Pakko myös jakaa eilinen tuumailu, joka käytiin hellun kanssa. Joku ajoi meidät ohi suoralla tiellä ja sadateltiin siinä kumpikin. Muisteltiin että ruotsissa on kuulemma autoilukulttuuri toisenlainen, ohi päästetään eikä se haittaa. Meillä tämä on todennäköisesti verenperintöä: mummosta ammariin suomalaista suivauttaa, jos joku liikenteessä ohittaa (seurauksena perässä roikkumista ja kiilailua). Mutta kuinka monta ruotsalaista rallikuskia tiedätte nimeltä? Niimpä.

Dii-dii-dii… bensaa suonissaan.

Hetkiä kuvissa

Pakkas- ja rokulipäivän ratoksi tyhjensin järkkärin ja huomasin, että onhan sitä tullut kuvailtua. Tässä siis sekalaisia kuvia joululta ja vuoden alusta.

Jouluaatonaatonaattona hellun kanssa suuntasimme Santavaaraan Kuninkaanlaavulle. Pakkasta oli ja Supura pääsi todelliseen testiin kun ajeltiin vaaran päälle nousevaa metsätietä, joka oli käytännössä muuttunut jo kelkkareitiksi. Muita ei laavulla näkynyt ja oli hauska katsella maisemia kaupunkiin ja Ounasjoelle. Hurtta juoksenteli ympäriinsä. Tää on minusta komein lähilaavu Rovaniemellä, ja sopivasti hankalasti saavutettavissa (ei ruuhkaa). Kevättalvella kunkkulaavu on kelkkailijoiden suosiossa.

santavaaraTulien tekoa laavun haloilla. Tuommoista se aina on.

DSC_0324Ja lopputuloksena tulet tyyliä akuankka.

DSC_0327

Jouluaattona anoppilassa lämmitettiin savusaunaa. Se oli oikein sopivaa ohjelmaa aaton kuluksi, lämmittäminen aloitettiin aamuhämärässä ja saunaan päästiin iltapäivällä neljän maissa. Löylyt olivat hurjan kuumat (saunoimme hellun kanssa ensimmäisenä), ja yhden kynttilän valossa saunominen teki tunnelmasta hienon.

savusauna

saunannurkka

saunanikkuna

Sitten perinteisiä kävellään jäällä koirien kanssa -kuvia. Lunta on ainakin tuplat jouluun verrattuna. Näistä kuvista tulee elävästi mieleen se, kun kuviksen opettaja joskus yläasteella neuvoi, että lumi on vain harvoin oikeasti valkoista. Ja pakko vähän kehua, Voitosta on kasvamassa todella komean näköinen koira. Siksi kuvaoksennus harmaasta tyypistä.

voittojäällä

mäntyjärvi

voittoalma

voittoalma2

DSC_0399

Alla oleva mökki on appivanhempien vuokramökki. Tämä ei ole maksettu mainos, mutta sinne voi mennä  ja siellä on mukavaa.

DSC_0394

Lintutietäjät hoi!

Pengoin kuukauden ajalta järjestelmäkameran kuvia, ja sieltä löytyi kuva outolinnusta. Rääkätyn näköinen tiasen kokoinen lintu on vieraillut vanhempieni lintulaudalla, ja jouluna nappasin siitä tärähtäneen kuvan. Mikä tuo on? Onko se vain joku pöllähtänyt tavislintu, teeren ja varpusen avioton lapsi vai joku muu? Ei löytynyt lintukirjoista vastausta.

outolintu outolintu2

 

Rompetta, rompetta

Aika monessa aallonharjalla olevassa lifestyle- tai muotiblogissa pukataan vimmalla tavaraa ja vaatetta kiertoon tähtäimessä askeettisempi elämä ja selkeämpi koti. Luopuminen vapauttaa ja särmät vaatekomerot saavat mielen upeaan zen-tilaan. Hankitaan vain tarpeellista ja varmasti käyttöön tulevaa. Mie allekirjoitan tämän täysin, kotioloissa vähemmän on enemmän ja on kiva, kun turhaa kamaa ei tursua kaapeista.

Minulla ei ole tapana kerätä liikaa sisustuskamaa. Kippoja ja kuppeja en osta itselleni oikeastaan koskaan (?), lahjaksi niitä tulee joskus. Shoppailureissut Haaparannen Ikeaan noudattavat usein samaa kaavaa: hipelöin ja hypistelen, kerään kärryyn 5-10 tavaraa käytävien varrelta. Kassoille mennessä olen jättänyt välille puolet. Jos kassajonossa menee arviolta yli 7 minuuttia, totean etten jaksa odottaa ja jätän loputkin kamat pois ja kävelen läpi kassoista tyhjin käsin. Perjantaina innostuin sisustamaan ja laitoin verhot ikkunaan! Olen ollut ainakin vuoden ilman (miksi peittää kivoja ikkunoita), mutta koska olohuoneessa ei ole vieläkään mattoa (hurtta on sisäsiisti, mutta matto on anoppilan varastossa), alkoi huusholli tuntua kolkolta.

Niin sanottuja arki- ja juhlavaatteita minulla on aika sopivasti, tosin edelleen nämä vaativat läpikäymistä ja karsintaa. Ongelmana on hämärä tunne siitä, että jos karsin käyttämättömät ei minulle jää mitään. Siinäpä erinomaisen hyvä syy säilyttää kulahtaneita neuleita! Olen muutaman kerran pistänyt pystyyn kirpparipöydän, mutta työn määrä on karsea suhteessa siihen kuinka paljon kamaa lopulta menee. Enkä edes myy tavaraa tienaamismielessä, vaan pidän hinnat mielestäni järkevinä. Silti aina se yksi säkillinen pitää kantaa vaatekeräykseen, eli sama kai se olisi kantaa kaikki sinne heti? Facebook-kirppareiden suhteen olen ennakkoluuloinen. Arkivaatteita minun pitäisi opetella käyttämään tasaisemmin. Yleensä lempipaitani on jatkuvasti päällä, jolloin kyllästyminen on väistämätöntä ja paita siirtyy kaapinperukoille. Tasaisemmalla käytöllä uutuudenviehätys säilyisi pidempään. En silti pidä itseäni ongelmallisena vaatteiden suhteen.

Nyt päästäänkin asiaan, eli retkeily- ja ulkoilukamoihin. Minimalistinen komero ja tyhjä ullakkovarasto on varmaankin mahdollista ylläpitää jos ei kerrassaan tee mitään, tai harrastaminen rajoittuu kuntokeskuksen sisätiloihin. Mutta annahan jos listalta löytyy lumilautailua, hiihtoa, pyöräilyä, vaeltamista, metsästystä, kalastusta ynnä muuta retkeilyä joka säässä, on katastrofi varma. Meidän ulkovarastomme on aivan karmea esitys. Harrastusvälineisiin ei mielestäni päde “vuosi käyttämättä –> kiertoon” -periaate. Harrastusten kausiluontoisuus ja elämä itsessään voi aiheuttaa sen, että en oikeasti vaikkapa vuoden aikana heitä perhoa tai laskettele kertaakaan. Luistimeni ovat tällä hetkellä olleet pitkään käyttämättä, mutta todellakaan en myy niitä. Pitäähän ihmisellä yhdet bauerit olla, vai mitä? Tästä ajattelusta seuraa, että vaatii akrobaatin taitoja hakea varastosta täytettä koiranruokapurkkiin.

Hienointa ja kauheinta tässä on myös se, että hankintalista on pitkä. Mielessä on eräsuksea, ahkiota, kahdenlaista makuupussia, telttaa ja vaikka mitä. Olisi kaunis ajatus harrastaa pelkästään laina- tai vuokrakamoilla. Jos ei ole varma kiinnostaako joku harrastus oikeasti, kannattaa omien vehkeiden hankkimista miettiä pitkään ja kokeilla ensin. Esimerkiksi itse lainailen isäni lumikenkiä, koska en ole niin innostunut tamppaamisesta että tarvitsisin omia. Silti kun kamat ovat maailmalla lainailun ja vuokrailun takana, lähtemisen kynnys kohoaa. Minusta on mukavaa, että voin milloin tahansa ottaa varastosta tarvittavat vehkeet ja mennä. Jos heittäydyn kriittiseksi, niin onhan tämä kieroutunutta, että ihmisen “vapaus lähteä” on sidottu varastossa oleviin romuihin. Mutta kukin tyylillään, yksi haluaa vuorata kotinsa kynttiläasetelmilla, joku panostaa kotiteatteriin ja kolmas varustelee lemmikkinsä ja lakkaa sen kynnet.

Me ollaan hellun kanssa vitsailtu, että tämä kaksio kyllä riittäisi meille, jos siinä olisi yksi varastohuone lisää ja lämmin autohalli – eikun siis talli – pihalla. Ja suuri eteinen, jossa olisi hyvin kuivatustilaa vaatteille ja kamoille. Eteisen vaatekomeron sisältöineen unohdinkin tässä mainita, koska yritän aktiivisesti sulkea sen pois tietoisuudestani.

SNÖYSHUUING

Flunssa saa kummia aikaan. Kun makaa sohvalla pari päivää tyhjänpanttina, jopa lumikenkäily alkaa tuntua ajatuksissa suurelta huvilta. Minulla on ollut sitä kohtaan kauhea asennevamma (hidasta, tylsää ja työlästä), mutta koiranpenskan kanssa vaikuttaa sopivalta urheilulta. Koira pääsee hangessa vain loikkimalla tai möyrimällä, joten oma hidas eteneminen ei haittaa. Kunhan vain saa penskan väsytettyä niin ettei se kiipeile seinille sisätiloissa. Lisäksi olin ladannut puhelimeen kehutun kamerasovelluksen (VSCO Cam), jota piti päästä testailemaan.

IMG_3015

Tykkyä riittää ja se varmaankin jysähtää nyt aika tiukasti puihin, kun pakkanen lähentelee taas kolmeakymppiä. Lumikenkäilyn aikaan sää oli täydellinen, ei tuulta, kirkasta, -10 astetta. Suunnittelin käveleväni linjaa pitkin, mutta totesin isojen puiden alustojen kiertelyn helpommaksi.

IMG_3011“Ku emmä pääse mihinkään!”

IMG_3013Niin oliko mulla joku apuväline pinnalla pysymiseen? En vieläkään tiedä tykkäänkö tästä harrastuksesta. Sopii ainakin tähän flunssan jälkeiseen metässä hengailuun.

IMG_2996

Voitosta tuli valkoparta, vanha ukki. Näyttää somalta, todellisuudessa yrittää syödä sauvat.

IMG_3005

Tästä on mennyt repolainen pitkällä askeleella! Mietin, olisiko ketun pillittäminen jännää?

IMG_3003Anteeksi herra, mutta te olette suurriista- ettekä pienpetokoira! Ketun jälki kiinnosti pitkän matkaa.

IMG_3007

Tässä on joku VSCOn filtteri. Sovellus vaatii lisää leikkimistä, mutta ainakin kivaa on erilliset tarkennus- ja valotuspisteet. Minua on alkanyt vähän tympiä iPhone 4:n kamera, koska aina järkkäri ei ole mukana ja haluaisin blogiin silti parempia kuvia.

Mukavaa loppiaista lukijoille! Minusta tämmöiset “turhat” pyhät ovat kivoja, kun niihin ei kuulu mitään pakkojuhlintaa.

PS. JOS joku ei vielä ole katsonut Ylen kanavilta pariin otteeseen tullutta Rakas sisko-dokumenttia, niin tehkää se nyt! Yrittääköhän Yle vakuutella tällä, että kyllä meillä metsästysohjelmiakin näytetään vaikka Erätulilla loppuu?