Lipsuen tulille

Kävin tänään pienellä hiihtoretkellä toteamassa, että tammikuussa Rovaniemen luoteislaidan metsät ovat hiljaisia. Eläviä sieluja siellä olivat minä, yksi varis ja Hellu, jonka kohtasin paluumatkalla. Lähdin rasittamaan ruumista ja lepuuttamaan mieltä. Olen alkanut havahtua siihen, että minulla on edessä parikin hiihtovaellusta ja kilometrejä suksilla takana hyvin vähän! Heikon pidon vuoksi kroppa joutui nyt tekemään kohtuuttomasti töitä. Olen surkea voitelemaan suksia, joten postin tuomat nousukarvat (ostin nyt ne Colltex Mixit, kiitos kysymästä) tulevat todelliseen tarpeeseen.

IMG_4035.JPG

Reittini kulki Tarhamaan poroaidan läpi kelkkauria ja huoltamattomia teitä pitkin kohti Keski-Peurajärven laavua. Matkaa tulee suuntaansa noin 7 kilometriä. Lähtiessä pakkasta oli noin -14°c, mikä tuntui oikein leppoisalta pakkasjakson jälkeen. Iltapäivän saapuessa keli kiri lähemmäs kahtakymmentä miinusastetta ja tulilta lähteminen tuntui vastenmieliseltä.

IMG_4049.JPG

Jängät ovat talvisin oikein kivoja kulkea ja hauskan näköisiä, kesäisin ja syksyin ne aiheuttavat lähinnä puistatuksia (paitsi hillojen toivossa).

IMG_4055.JPG

Keski-Peurajärven laavu on mukava ja hyvin huollettu laavu metsän suojassa. Tulipaikka on vain vähän kaukana laavusta ja istuimista! Jos oikeasti haluaa lämmitellä niin pitää tehdä valtavat tulet tai seistä koko ajan tulien vieressä. Yleensä olemme käyneet Peurajärvellä kelkkailun lomassa tulistelemassa mutta itselleni oli maastojen oppimisen kannalta hyvä juttu hiihdellä sinne. Kelkan vauhdissa paikat eivät tartu samalla tavalla mieleen.

IMG_4067.JPG

IMG_4068.JPG

Lounaseväänä minulla oli perinteisesti makkaraa (poromakkaraa tosin), ruisleipiä ja tosimakeaa teetä. Taskussa jemmasin hyytymisen varalta geelimönjien sijaan hunajashottia, jonka ostin Rovaniemen Arktisilta markkinoilta hetken mielijohteesta. Tarvetta ei ehtinyt tuollaisella matkalla tulla, mutta harkitsin kyllä vakavasti sutivani shotin suksenpohjiin. Vihaan lipsumista.

IMG_4085.JPG

IMG_4072.JPG

Paluumatkalla selän takaa kuului tuttu kelkan vonkuna ja Hellu ilmaantui paikalle. Se oli ollut päristelemässä missä lie ja tarjosi hinausapua. Kyllä kiitos, totesin sutiessani ylämäkeen ja sit mentiin! Tietenkin olisin jaksanut hiihtääkin mutta kyytitarjous pakkasen kiriessä on melkoinen hiihtomotivaation laskija. ;)

IMG_4097.JPG

Todellisuudessa hiihtohinauksesta oli hieman hävinnyt se lapsuuden fiilis, kun roikuin isän Lynx 250:n perässä minisuksilla. Nyt meno muistutti lähinnä loputonta kapulahissimatkaa.

Advertisements

Monta päivää sunnuntai

Nyt on ollut harvinaista herkkua koko viikon. Jos joku ei ole vielä sitä muuten havainnut, niin on ollut pakkanen. Meillä mittari on huidellut monta päivää kolmessakymmenessä, mikä on jo sitä laatua kylmä ettei välttämättä huvita harrastaa ihan mitä tahansa. Pakkasen lisäksi minulla on ollut täysin vapaa viikko. Eräopaskoulu jatkuu vasta ensi viikolla puukontekokurssin muodossa ja työt näillä näkymin helmikuun alussa. Ah ihanat epätyypilliset työsuhteet.

Mitä tämä kombinaatio sitten tarkoittaa? No tylsyyttä. Suloista joutilaisuutta, joka on tunnetusti luovuuden elinehto. Toki on hyödyllisiä asioita, joita voisi suorittaa mutta jostain syystä kunnon joutilaisuuteen kuuluu se että velvollisuuksia valikoivasti vältellään (esim. kirpputoritavaroiden lajittelua, yök). Loppiaisena harrastin silti pari tuntia mapittamista. Silloin puretaan epämääräiset paperipinkat, tärkeät järjestellään ja ei-niin-tärkeät hävitetään. Puhisin jälkikäteen varmasti tunnin suurta ylpeyttä.

Luovuuteni on kukkinut sen verran, että sain järjesteltyä kasvioni Flickriin. Viime kesänä kyttäsin jatkuvasti ojanpenkkoja ja toisinaan ihan kameran kanssa. Metsässä kulkiessa tuijottelin enemmän maata kuin maisemia. Osa kasvion kuvista on äkkiseltään kännykkäkameralla napsaistuja ja osa huolellisemmin ajateltuja. Tässä pari omaa lemppariani, loput löytyvät täältä. Ja kaikki kivoimmat kuvat eivät edes päätyneet kasvioon, koska kriteerinä oli kasvin yksiselitteinen tunnistettavuus kuvasta.Kanerva

Koiranputki

Pelto-ohdake

Pakkasviikko on mennyt myös sääennustuksia kytätessä. Suunnitteilla on ollut yöreissu viikonloppuna Riisitunturiin, mutta ongelmaksi muodostui diesel-Subarun jättäminen n. vuorokaudeksi parkkiin -30 asteen pakkasella. Ilman webastoa se ei onnistu ja tähän hätään sitä ei voi hankkia. Riisitunturia on nyt tunkenut joka tuutista ja sen kokeminen sydäntalvella houkuttaa kovasti. Ihmisten tarkenemiseen on uskoa, mutta auton vuoksi reissu on merkitty kalenteriin kysymysmerkillä. Katsotaan jääkö homma kotihuudeilla hiihtelyksi.

Lähipäivien reissusuunnitelmien lisäksi olen orientoitunut huhtikuun hiihtovaellukseen Kilpiksellä/Ropilla eräoppaiden kanssa. Suunnitelmia on tehtävä ja kaikki vinkit otetaan vastaan ilomielin! Pääbaanoilta yritetään pysyä poissa, hiihtoa on luvassa viisi päivää (sis. ajomatkat) ja yksi päivä on varattu omassa suunnitelmassani pilkkimiselle ja lumirakentelulle. Ei eeppisiä päivämatkoja. Kuva viime vuodelta Pitsukselta, maskottina Calle.

DSC_0323.JPG

Olen etsinyt vimmaisesti netistä Cecilie Skogia koskevia dokumentteja. Tähän inspiroi kai naisen kasvokuva, joka komeilee uusissa suksisssani. Muutama vuosi sitten näin ensi kertaa dokkarin K2 – Kuoleman vuori (Drømmen om K2). Söin sen aikaisessa yksiössäni valtavaa pinaattipasta-annosta ja vollotin kun Cecilie kertoi kauheasta kiipeilyonnettomuudesta, joka vaati hänen miehensä Rolfin hengen. Vuosi siitä, ja näin toisen dokumentin, joka kertoi pariskunnan matkasta Pohjoisnavalle ennen K2:n onnettomuutta. Siellä navalla Rolf kosi Cecilietä. Hirveän dramaattista! Kummatkin dokkarit tulivat aikanaan tv:stä tähän samaan aikaan loppiaisen tienoilla ja ajattelin, josko nytkin. Mutta ei.

Löysin kuitenkin Yle Areenasta norjalaisen sarjan Unelmamatka, jossa ammattiretkeilijät Skog ja Aleksander Gamme vievät erilaisia elämän haasteita kohdanneita ihmisiä luontoon. Erityisesti tykkäsin jaksosta 4, jossa päihderiippuvuuksista toipuva pariskunta vietiin Finnmarkiin hiihtovaellukselle ja katsomaan revontulia. Se oli pariskunnalle sykähdyttävä kokemus ja uskon, että moiset luontoelämykset voivat tukea pyrkimystä päihtettömään loppuelämään. Näkisin mielelläni vastaavan ohjelman suomalaisversion. Tai sitten voitaisiin kehitellä ohjelmaformaatti, jossa puolen vuoden laihdutuskuurin sijaan osallistujat olisivat puoli vuotta luontokuurilla. Kuurin tavoite olisi yksinkertaisesti voida paremmin vahvistamalla luontosuhdetta. Ohjelman aikana osallistujat opettelisivat luonnonantimien hyödyntämistä, luontoliikuntaa, tuleen tuijottamista ja rentoutumista sekä erätaitoja. Ei tekis pahhaa kelleen, vai mitä? Tuon kaltaiseen toimintaan haluaisin ehkä eräopaskoulutuksesta tulevia taitoja käyttää kaiken muun lisäksi. Että ihmisillä olisi parempi olla.

Mutta takaisin pakkaseen. Olen ihan varma, että jalo metsästyskoiramme on taas tiennyt että ulkona on kylmä ja silloin kannattaa olla sisällä mahdollisimman huomaamaton. Se on vain pötkötellyt ja relannut ja ollut ehkä jopa liian rento ollakseen uskottava hirvenhaukkuja. Jossakin ohjeistettiin että 15 minuuttia ulkoilua on koiralle riittävä määrä pakkasella. Ei kyllä koske meitä, Voitto saa olla pihalla aika pitkään ennenkuin jalkojen nostelu alkaa. Eikä sitä jaksa kukaan ilman asianmukaista lenkitystä. Tänään pakkanen on lauhtunut 20 asteeseen ja heti alkoi villasukkien ja lankakerien rosvoamien ja muu tihutyö. Häkkiin meni koira. :) Alla kuitenkin kuva, joka kiteyttää nämä pakkaspäivät tunnelmineen.

Kuva