Tönö

Eilen laitettiin sadepäivän kunniaksi linnuille mäntymetsään pönttö. Voitin pöntön pari kuukautta sitten seuran hirvipeijaisten arpajaisista ja olin siitä oikein iloinen. On jännittävää seurata muuttaako mökkiin kesäasukkaita ja ketä ne mahdollisesti ovat.

IMG_4902.JPG

Samaiseen männikköön nousee kesän aikana myös toinen asumus.

IMG_4907.JPG

Se on vähä tuota pönttöä isompi.

IMG_4909.JPG

Sitä ei myöskään voitetu arpajaisista (ikävä kyllä), vaan se tuli Kontiolta.

IMG_4911.JPG

Tuosta saavutaan kummallekkin puumökille.

IMG_4913.JPG

Jaa että mitä meinaan tehdä kesällä?

Advertisements

Syttöjä talvivaellukseen

Nyt se on takanapäin, ensimmäinen ja varmastikaan ei viimeinen pitkä talvivaellukseni. Tai pitkä ja pitkä – kuusipäiväiseksi suunniteltu reissu typistyi vuorokaudella tapaturman vuoksi. Tekeville sattuu ja näitä päätöksiä on vain joskus tehtävä. Eväiden pakkailu aloitettiin hyvissä ajoin lauantai-iltana. Jekku lähti mukaan ja viini antoi vinkit.

IMG_4718.JPG

Auto starttasi Rovaniemeltä maanantaiaamuna klo 6:00 tasan. Me eräopasopiskelijat olimme kerrankin erittäin pedantisti liikkeellä. Tankkaustauko pidettiin Kittilässä, Muoniosta käytiin ostamassa pressu ja Sonkamuotkassa tartuttiin 50 sentin munkkikahvitarjoukseen.

IMG_4760.JPG

Matka erämaahan alkoi rekiretkellä Pihtsusjärvelle. Pari tuntia sinne ja neljä päivää takaisin, se oli suunnitelman nimi. Ennen paluumatkan alkua huiputtaisimme Haltin. Ensimmäisen leirin maisemat olivat tuttuja edellisen kevään pilkkireissulta. Muistelin että silloisella reissulla minulla ei ollut aavistustakaan, että palaan samaan paikkaan tasan vuoden päästä. Toki olimme nyt aivan toisessa päässä Pihtsusta, noin kilometrin päässä autiotuvalta pohjoiseen. Kelkkakuskit auttoivat meitä purkamaan kuorman ja olo oli hetken aika kumma. Seisoimme kinoksessa nyssyköiden, ahkioiden ja suksien ympäroimänä. Leirin pystytys oli ensimmäisenä iltana melko hapuilevaa, rutiinit olivat hukassa. Joku poromieskin kävi paikalla kysymässä omalaatuisella nuotillaan, että ”saako kysyä että mitä tet oikein teette”. Ilmeisesti teltan pohjan tamppaus keskellä ei mitään näytti erikoiselta.

IMG_4778.JPG

Haltin valloituksen aamu valkeni huolestuttavan pilvisenä. Lähdimme leiristä tikutusta pitkin kohti huippua ja näytti hyvin epätodennäköiseltä, että päälle kannattaisi ainakaan maisemien vuoksi mennä. Tuntui hyvältä aloittaa viikon hiihdot ilman pulkkaa ja matka Haltin tuvalle Pihtsukselta meni hujauksessa. Välillä koimme whiteoutin, jonka aikana suunnistamiseen vihkiytynyt ryhmämme jäsen kertoi sumussa suunnistamisen tekniikoista ja hiihdimme jokainen testin vuoksi pätkän umpista. Itselläni umpinen + whiteout sai heti aikaan ällöttävän, matkapahoinvointia muistuttavan olon. Opetustuokion aikana meistä hiihti ohi reipas 10 hengen ryhmä, joista osalla oli päällä epäilyttävän tutunnäköisiä Sastan takkeja.

IMG_7994.JPG

Haltin tupa oli saapuessamme täynnä väkeä. Sisällä oli kaksi porukkaa, joista toinen oli tekemässä lähtöä ja toiset olivat aiemmin ohittaneet meidät. Nopeasti selvisi, että jälkimmäiset olivat Ankarat avotunturit-koulutusohjelman porukkaa ja paikalla oli myös Vaiska itse! Retkeilybloggaajan huippuhetkiä! Mie en osannut kuin henkäistä, että ”meillä on kaikilla karvat sinun nettikaupasta” ja se herätti tuvassa hilpeyttä. Vaiskan jengi lähti sumusta huolimatta Haltille. Puolessa tunnissa sää näytti hellittävän ja me lähdimme perään. Haltin huiputuksemme osui täydelliseen ikkunaan, sillä aamupäivän muuten vallinnut sumu kirkastui ja näkyvyys ylhäällä oli aivan kohtalainen. Tuuli oli kuitenkin sen verran kylmä ja kova että huipulla ei vietetty turhaa aikaa. Paluumatkalla jokainen lasketteli leiriin omaa tahtiaan, osa lykki reittiä ja osa haki vauhti rinteiltä. Oli kiva mennä valmiiksi pystytettyyn telttaan evästämään.

IMG_4798.JPG

IMG_4808.JPG

IMG_4818.jpg

IMG_4835.JPG

IMG_4844.jpg

IMG_4840.JPG

Kolmantena reissupäivänä matka jatkui Pihtsukselta kohti Lossujärveä Urtashotellin kautta. Hiihtäessämme yli Pihtsusjärven tuuli tyyntyi hetkeksi ja reissun ainoita kertoja uskalsin laskea kuoritakin hupun alas hetkeksi. Oli suorastaan lämmin. Tämän jälkeen tuo päivä olikin sitten enimmäkseen vastatuulta ja takkaltavia suksenpohjia. Mie olin toinen päivän oppaista ja sovimme noudattavamme tunnin legien periaatteetta: 50 minuuttia hiihtoa ja 10 minuuttia taukoa. Halusin tietää, taipuuko Lemmenjoella taukoja äärimmilleen venyttänyt porukka tällaiseen toimintamalliin. Olosuhteet olivat moiseen mielestäni sopivat: tasainen, järvenselkiä pitkin menevä reitti ja työläs vastatuuli. Legien avulla homma rytmittyisi mukavasti. Lounaaseen asti homma sujui mutta sen jälkeen suksien kanssa tuli ongelmia ja tauot sekoittuivat. Osa ryhmästä ei myöskään pitänyt ”minuuttiaikatauluista” lainkaan. Minun hermoilleni se taas sopi oikein hyvin, että tiesin aina tasan tarkkaan koska seuraavan kerran pysähdytään syömään, juomaan ja huoltamaan eikä sitä tarvinnut hiihtäessä murehtia. Toisina päivinä opastus oli toisenlaista. Omasta opasvuorostani jäi vahvasti mieleen, että letkaa vetäessä on haastavaa pitää vauhti riittävän hitaana. Hiihdin jopa itselleni liian kovaa jos keskittyminen herpaantui. Letkan perällä hiihtäessä taas minusta tuntui aina, että mentiin liian kovaa.

IMG_8012.JPGVaiskan jengi lähti aamulla hiukan ennen meitä.

Matka Pihtsukselta Lossulle on koko ajan kavalaa, loivaa ylämäkeä ja sen huomasi ryhmän mielialasta illalla. Lossujärven maisemissa mieli kuitenkin sai levätä ja sinne haluan palata vielä takaisin. Jostain syystä hienoimpia hetkiä koko vaelluksella oli aamuinen vedenhakuretki järvellä. Norjan rajan tunturit olivat upeita, aurinko nousi kirkkaana niiden takaa ja leirimme näytti pieneltä sirkukselta Lossujärven rannalla. Ulkona roikkui tuulettumassa liuta erivärisiä makuupusseja. Ehkä jatkuva ryhmässä olo sai tuon yksinäisen hetken korostumaan poikkeuksellisen hienona. Telttojen ympärillä oli pitkin ja poikin uteliaan ketun jälkiä.

IMG_4846.JPG

IMG_4848.JPG

Lossujärveltä aloitimme matkan kohti Kuornajohkan tupaa. Nousu Lossulta ylös oli melko rankka ja vei ylimääräiset vauhdit porukasta heti aamutuimaan. Kuitenkin tämän jälkeen saimme lasketella alamäkeä kohti Altovaaraa ihastellen valtavia Kahperusvaaroja. Kirkkaalla säällä näimme Saivaaraan saakka. Alamäen laskettelu tarkoitti tällä kertaa kyllä ihan tavanomaista puurtamista, sillä pehmeää lunta oli useampi sentti. Kuru, jossa Kuonarjoki virtaa ennen tuvalle saapumista viehätti minua kovasti, ehkä jopa jylhiä Norjan rajan muotoja enemmän. Sielläkin saimme nauttia hetken tuulettomasta säästä, kunnes saavuimme illalla tuvalle. Tuolloin tuuli yltyi armottomaksi ja jatkui aamukuuteen saakka samanlaisena. Onneksi teltan pystyttäminen sujui jo, eikä tuulesta ollut kovasti haittaa. Varaustuvan puolella oli ryhmä hiihtäjiä huoltajineen ja meille ”ulkona nukkujille” tehtiin tarjous josta ei voinut kieltäytyä: tulkaa syömään käristystä ja muusia. Saimme istua lähes valmiiseen pöytään! Kiitos siitä vielä kerran.

IMG_4893.JPG

Tuvassa kalsarisillaan hengaillessa kroppa lämpeni ennen telttaan ja pussiin sujahtamista niin, että heräsin yöllä tuskaisen kuumissani ja oli pakko löyhyttää pussiin viileyttä. Tuntui huvittavalta, että ulkona telttaa riepottelee armoton tuuli ja minulla vain on kuuma. Nukkuminen vaelluksella ei tuottanut minulle ongelmia, mitä nyt joinakin öinä tunsin viileyttä ja välillä kankku tai olkapää puutui.

Aamulla kuulimme illalla sattuneesta tapaturmasta, joka johti reissun päättymiseen. Yhden ryhmäläisen kädelle oli kaatunut kiehuvaa vettä (tiedättehän: liukas lumi + termospullo + trangian kattila + aivopieru) aiheuttaen mojovan palovamman rakkuloineen juuri peukalonhankaan. Sauvan käyttö olisi ollu mahdotonta, sillä se olisi rikkonut ihon kädestä hetkessä. Opettajamme eivät ryhtyneet järjestämään erillisiä kuljetuksia, vaan koko revohkalle soitettiin kyyti. Ehdimme kuitenkin lähteä liikkeelle ja hiihtää tuvalta ehkä pari kilometriä, kun ensimmäinen kelkka tuli vastaan. Nielin haluni hiihtää vielä ja hyppäsin kamoineni kyytiin. Loppumatkan maisemat joiden ihailuun oli tarkoitus käyttää vielä pari päivää, sujahtivat ohi puolessa tunnissa. Myös tulentekonäyttö siirtyi myöhemmälle ajankohdalle. Luontokeskuksen parkissa purimme kuorman reestä ja suuntasimme Kilpishalliin munkkikahville odottamaan vielä hiihtämään jääneiden kuljetusta kylille. Munkin jälkeen söin vielä Retkeilykeskukella erittäin hyvän tuplajuustoburgerin. Nälkä jatkuu vielä tänäänkin.

Kotimatkalla koulumme Hiace oli täynnä väsynyttä porinaa ja naurun tyrskintää, kuten nyt pitkän reissun jälkeen voi kuvitella. Reissun aikainen päättyminen ei onnistunut heikentämään hyvää fiilistä ja kokemusta. Mie lähen toistekkin.

IMG_4872.JPG