Luontosuhteista

Minulla oli akuutti t-paidan tarve, ja tilasin itselleni Utelias jänis-paidan. Kyseisen vaatekappaleen myynnistä saaduilla tuloilla tuetaan päiväkotilasten luontosuhteen vahvistamista eli natiaisille järjestetään luontoretkiä, -kerhoja ja muuta sellaista. Hyvätekeväisyyskampanjan perusajatus on hieno ja minusta on kiva ostaa vaatteita, joilla on joku merkitys. Kuitenkin jäin jumiin tuon luontosuhde-teeman kanssa. Se on pyörinyt mielessäni koko viime talven ja kevään, enkä ole ehtinyt kiireestä johtuen tarrata aiheeseen haluamallani tavalla. Luontosuhde on tullut esille keskusteluissa eräopasopiskelijoiden kesken, työssä, Metsähallituslain ollessa uutisissa ja jopa rakennusprojektin yhteydessä.

— Aloin kirjoittaa tekstiä toissailtana, ja eilen aamulla kuuntelin Yle Puhetta ja siellä Kimmo Ohtonen ja Viivi Pumpanen puhuivat luontosuhteestaan. Että siinä sitä taas, voit kuunnella ohjelman täältä. —

Voi olla, että minulla on osittain ulkoilubloggaajan ja eräopasopiskelijan putkinäkö, mutta luonnossa liikkuminen ja retkeily on nyt kovassa nousussa. En tiedä olenko osa tätä aaltoa, vai olenko ollut osaltani tekemässä sitä. Tarkasteli tätä miten vain, tiedän, että luonto ja eräily ovat olleet osa minua aina. Tällä hetkellä elämääni kuuluu totaalinen paluu niihin perusasioihin, jotka ovat olleet läsnä lapsuudessa. Siinä missä vanhempani ja heidän vanhempansa ovat ikänsä marjastaneet, kalastaneet ja eläneet vuodenkierron mukaan, nykyään luontoon mennään hönkimään ja imemään itseen hyvinvointia. Voimaannutaan, kun syödään mustikoita suoraan mättäästä. Lievitetään stressioireita tekemällä sammalikossa aurinkotervehdyksiä. Imaistaan kesällä keuhkot täyteen suopursun tuoksua. Kaik’ onnii ihanaa. Teininä minua hävetti olla mettäläinen.

Aiemmin itsestäänselvänä pidetystä asiasta on nyt tullut erityistä ja vaalimisen arvoista sekä minun että trendi-ihmisten mielissä. Yhteiselo luonnon kanssa on nyt saanut nimen: luontosuhde. Sitä pitää nyt kehittää ja ylläpitää. Välillä tuntuu, että kun ihmiset yrittävät paeta suoritusyhteiskuntaa, he tuovatkin sen mukanaan metsään. Fiilistely on pakko, ei saa olla kiire, muistathan varmasti rentoutua, voi hyvin! Itse kaipaan enemmän kädet savessa -meininkiä. Toiminnan sivussa se luontosuhde kehittyy. Kädet savessa voi tarkoittaa metsästystä, suunnistusta, marjastusta, liikunnan harrastamista, ruoanlaittoa, lintujen bongausta – mitä vain. Olenko ainoa, joka ei jaksa vain istua mättäällä ja henkäillä? Toisinaan toki sitäkin, mutta ei pelkästään. 

Tämä on varmasti osa isompaa kokonaisuutta yhteiskunnassa, mikä on loppujen lopuksi hirmu omituinen. Tehdään iso työ, että päästään loputtomasta raadannasta siistiin sisätyöhön. Sitten mennään salille, ettei lihota ja painuta kasaan. Keskitetään työpaikat, tehostetaan ruokatuotanto äärimmilleen, kaupungistutaan massoina. Sitten aletaan vöyhöttää ekologisuudesta ja luontosuhteesta. Heittäydytään ituhipeiksi, jotka kasvattavat takapihalla kaneja ruuaksi. Pengotaan esiin isoäitien salaiset kirjat, joista voi luntata villiyrttireseptejä särkyjen ja kolotusten voittamiseksi, koska Burana on vanhanaikaista. Is it just me, or…?

Minulla on hankala tapa vänistä kaikesta, mikä on milloinkin supersuosittua. Pumpanen hehkuttamassa Lappia saa minut hermostumaan, tuntuu kuin hän olisi hypännyt varpailleni ja kovaa. Luontosuhde on minullekin hyvin henkilökohtainen asia. Tämä on kuitenkin nyt karistettava pois. Yritän nyt keskittyä omaan juttuun ja iloita siitä, että erilaiset ihmiset ovat huomanneet että mettäläisyys onkin ihan nautinnollista. Ei se ole minulta pois – päinvastoin. Ehkä tämä on vain sitä, että kun vanhat luontoa hyödyntäneet työnkuvat vähenevät, tulee uusia. Ennen oli metsuri, nyt on luontovalmentaja. Ei paha suunta.

DSC_0073.JPG

Mimmonen sinun luontosuhe on? Yhden illan juttu vai yhteistyökumppani?

Advertisements

‘Himaproggis’

Siitä on nyt aivan reilu vuosi, kun Hellun kanssa juntattiin Supuran takakonttia täyteen tavaraa. Kyseessä on ollut joka perjantainen rutiini. Ollaan siirrytty kaksiosta maalle viikonlopun viettoon ja erinäisten harrastusten pariin. Jostain syystä viikonloput skutsissa kuluvat paremmin kuin kaupungissa – vaikka ei kai Sons of Anarchyn viimeisen kauden putkeen katsomisessakaan vikaa ole. Kuitenkin tuona keväisenä perjantaina ehkä parkaisin viimein kirosanojen lomassa, että voitais kai me se talo tehdä tuonne niin ei tarttis joka viikonloppu lähteä pois kotoa. Hellu oli suunnitellut asiaa jo pitkään ja appiukko alkoi saman tien ehdotella talonpaikkoja mahdollisimman läheltä hänen taloaan.

Tontti löytyi miniän makuun soveliaan matkan päästä anoppilasta (ei näköyhteyttä), mäntykankaalta, järven rannasta. Se on täydellinen. Rakennuslupa heltisi kärsivällisen odottelun jälkeen (tästä sensuroin pari valittua sanaa Rovaniemen rakennusvalvonnan toiminnasta) ja saimme myös neuvoteltua diilin topakan pankintädin kanssa. Budjettia suunnitellessa keskeistä oli se, että taloudesta löytyy käytännön rakennuskokemuksella varustettu insinööri, minkä vuoksi teemme mahdollisimman paljon itse.

Muistan elävästi, kuinka Hellu sanoi muutama vuosi sitten, että hän ei koskaan rakenna ainakaan hirsitaloa. Muistan myös, että itse olen jossain vaiheessa vannonut kaupunkilaiselämän nimeen. Päätettiin siis rakentaa lamellihirsitalo 40 minuutin päähän Rovaniemen keskustasta. Joku sanoisi että korpeen, mutta minä sanon että lähelle kaikkea, mikä on tärkeää. Todentotta – jos saisin valita, asuisin joko kunnon kerrostalo-osakkeessa tai sitten näin. Sikakallis talo postimerkin kokoisella vuokratontilla uudessa lähiössä saa aikaan lähinnä puistatuksia, en voi sille mitään. Pidän yksityisyydestä ja siitä, että koira saa päiväsaikaan haukkua oravaa pihalla ilman, että joku pahoittaa siitä mielensä.

Kevät nyt on mennyt miettiessä sisämateriaaleja, kiintokalusteita, pistorasianpaikkoja, lämmitystä, valtin väriä, kodinkoneita ja vaikka mitä. Tällaisella epäsisustajalla ja epäremontoijalla tulee mieleen, että voisiko joku muu tehdä nämä valinnat ja mie vain menisin sohvalle ja järjestäisin varustevaraston. Jos se toimii eikä ärsytä, niin se on hyvä. Krumeluurit ja halpa paska suivauttavat tätä erämuijaa sekä asumisessa että muilla elämän osa-alueilla. Valintojen tekoa on haastanut myös se, että koko ajan talo on ollut vain mielessä. Ihan teoreettinen juttu että me muka tehtäis joku talo, kunnes tontilla alkoi helatorstaina aikoihin  näyttää tältä:

IMG_4960.JPG

IMG_4962.JPG

Ja viikonlopun aikana touhukas jengi nosteli hirsikerrat tasaan:

IMG_5022.JPG

IMG_5018.JPG

IMG_5032.JPG

IMG_5039.JPG

IMG_5025.JPG

Kuvassa emäntää naurattaa, todellisuudessa eilenkin menin nukkumaan ennen puoli yhdeksän uutisia. Rakentaminen väsyttää, ja eikös maalaiset menekin aikaisin nukkumaan ja herää kukon kieuntaan?