Käsiloma

Kesälomasuunnitelmani menivät heittämällä uusiksi, kun toissa sunnuntaina lensin laukassa hevosen selästä ja mursin vasemmasta ranteestani kaksi luuta. Olisin halunnut kirjoittaa aluillaan olevasta harrastuksesta iloisempaan sävyyn, mutta tällaista tällä kertaa. Käsi on ollut kipsissä toista viikkoa ja nyt kun House of Cardsista ei ole enää tuotantokausia jäljellä, olen aktivoitunut. Hellu jäi viikon porolomalle juhannukselta. Säät ovat kuitenkin olleet mitä ovat (kylmä, sataa, tuulee) eikä porometsään ole ollut asiaa. Ollaan siis keskitytty pihahommiin. Niistä ei ole nyt muuta sanottavaa, kuin että on tämä s—-na työmaa, varsinkin käsipuolena.

Kävin maanantaina kontrolliröntgenissä ja jo toinen lääkäri sanoi minulle, että jos haluaisi rannemurtuman, haluaisi tällaisen. Murtuma on kuulemma stabiili, yhteensä neljä viikkoa kipseilyä riittää. Minusta tämä puolitoistaviikkoinenkin on jo liikaa, mutta onneksi joitakin asioita pystyy jo tekemään itse. Sain tänä aamuna hiuksetkin omin käsin ponnarille, mikä on upeaa. Hellun kampaajataidot ovat vähän sitä sun tätä.

kipsi

Murtuman jälkeisessä järkytystilassa pesiydyin pariksi päivää sohvalle murjottamaan kurjaa kohtaloani, mutta kaikkeen nähtävästi tottuu. Hevosharrastus pääsee onnettomuudesta huolimatta edelleen jatkoon.

proffa

 

Advertisements

Takaisin asiaan

Nähtävästi vaati tällaisen (räntä)sateisen sunnuntaiaamun, jotta saatoin palata blogin äärelle. Olen viime tammikuusta saakka tehnyt vapaa-ajallani juuri sitä mitä huvittaa, eikä blogin kirjoittaminen ole sitä tehnyt. Olen hiihtänyt ja kuunnellut Antti Tuiskua, koska elämä ei ole niin vakavaa. Tammikuussa muutimme uuteen taloon ja sen urakan jälkeen vapaat viikonloput tuntuivat pitkään omituisilta. Uskomattoman paljon joutoaikaa, jota en halunnut kuluttaa istumalla kannettavan äärellä. Tähän mennessä vapaa-ajan määrä on tasoittunut, koska lumi suli ja tekemättömät pihatyöt paljastuivat.

Talven mittaan tein useita päivämittaisia hiihtoreissuja, joista aiemmin olisin väsännyt tarinan tänne. Nyt kuitenkin on tuntunut siltä, että jos kirjoitukselle ei ole olemassa järkevää pointtia tai edes motivaatiota, ei sitä kannata tehdä. Haluan kuitenkin heittää teille muutaman kuvan ja kohteen, niin saatte osviittaa. Myös itselle alkuvuoden kuvien läpikäyminen oli huvittavaa, koska kysyttäessä touhujani olen jotenkin kuvitellut olleeni vain töissä ja kotona. :D

tirolÖtztal, Itävalta.

KÄYRÄSKäyrästunturi, Rovaniemi.

sonkaSonka, Rovaniemi.

saariselkäSaariselkä, Inari.

luostoLuosto, Sodankylä.

riisiRiisitunturi, Posio.

Onnea on hyvät retkikaverit, joita näillä reissuilla on välillä ollut mukana. Alkuvuotta 2017 voisi kuvata sanoilla väsynyt ja onnellinen. Tehtiin rakennuksella valtavasti asioita itse ja vasta nyt jälkikäteen huomaa, kuinka hullun hommaa se on ollut. Marraskuun pimeät illat raksalampun valossa pensseli kädessä tuntuvat jo aika kaukaisilta. Mutta talo on nyt valmis ja valoisa, pidän siitä kovin. Teen talosta vielä oman juttunsa ja pyyhin blogista puolen vuoden pölyt (=säädän ulkoasua). Kuullaan.

Ylläsjärvi, Kolari

Mie olen kuluneena syksynä ollut lokakuusta alkaen yhteensä kuusi viikkoa Kolarissa töissä. Keikkahommia, tiedättehän. Välillä olin pari viikkoa Rovaniemellä ja ne viikot pakkautuivat täyteen kotihommia (ja töitä). Naurettavan lyhyet viikonloput ovat menneet raksalla tai metsällä. Tämä on nyt elämäni toinen työputki, jonka vietän tunturin kupeessa majoittuen, kevät 2015 meni Sallassa. Taas visio itsestä hiihtelemässä ja patikoimassa tunturissa työn ohella jää pelkäksi visioksi. Työpäivän jälkeen ei ehdi, ja viikonloppuna haluan kotiin. En ole siinä mielessä mikään reissunainen, että sietäisin jatkuvaa matkalaukkuelämää ja omia kamoja pahvilaatikoissa. Onneksi varsinainen koti valmistuu pian, sieltä pitäisi olla siedettävämpää lähteä reissuun. Lisäksi elämä ilman kahta karvaisempaa laumanjäsentä on tylsää.

Havaintoja:

  • Pärjään todellisuudessa noin neljäsosalla nykyisestä arkivaatemäärästäni
  • Pikkukylällä asuminen on kakspiippuinen juttu
  • Äkäslompolossa asuu kohta enemmän muualta tulleita kuin paikallisia
  • Lokakuussa Ylläksellä on kuollutta
  • Marraskuun lopulla Ylläksellä on hirveesti säpinää
  • Onkohan alpakat vaikeita hoitaa? Viihtyisivätköhän ne porojen seurassa? Pari alpakkaa olisi kiva.

IMG_5858.JPG

 

 

 

Ensi viikolla

Ylläolevasta sanaparista muodostui jossakin vaiheessa rakentamisprojektia kirosana. Teemme rakennuksella paljon asioita itse mutta erikoisosaamista vaativat hommat on delegoitu suosiolla ammattilaisille. Vesieristyksissä ja takan suunnittelussa en usko “tein itse ja säästin” -periaatteeseen.  Ammattilaiset, kuten sähkäri, muurari ja lvi-mies ovat aina luvanneet tulla paikalle ensi viikolla. Ensi viikko on monesti ollut oikeasti lupausta seuraava viikko, mutta melko usein myös sitä seuraava, sitä seuraava tai sitä seuraava viikko. Silloin rakentajan verenpaine nousee ja hermo kiristyy. Sitten huomaa, että itseasiassa sitä tekee töissään ja kaveripiirissään itse ihan samaa. Keskustellaan tästä ensi viikolla, käydään ensi viikolla kahvilla, nyt ei kyllä millään ehdi mutta ensi viikolla sitten.

Todella raivostuttavaa. Olen aikonut kirjoittaa blogia heinäkuun lopusta lähtien ensi viikolla. Ainoa tässä elämäntilanteessa oleva asia, joka ei noudata ensi viikon periaatetta, on koira. Sillä ei kiinnosta, pääseekö se ensi viikolla tai ensi viikonloppuna juoksemaan metsään vapaana. Sillä on tylsää NYT ja kakkahätä juuri NYT ja jos se ei NYT pääse purkamaan turhaa energiaa niin sen veuhtomista ei kestä pirukaan. Koiran kanssa ollaan tässä ja nyt.

Ja blogia kirjoitetaan nyt. Kirjoitetaampa rakentamisesta.

Budjetti on aina se, mikä rakentamisessa ja talon ostamisessa mietityttää. Meilläkin budjetti oli suurin empimistä aiheuttava asia. Varsinkin minun kohdallani, kun itselläni ei ole insinöörimäistä otetta numeroihin. Rakentaessa puhutaan isoista rahasummista, ja sen voin todeta että taloa rakentaessa se talo itsessään ei maksa “juuri mitään” (huomatkaa, kuinka ajatteluni on vääristynyt…). Meidän huusholli on suunniteltu Kontion Sarastus C -mallin pohjalta, ja kyseisen pytingin listahinta edullisempana toimituksena on hiukan vajaat 70 000 euroa. Meidän kohdalla talon pohjapiirrosta väänneltiin ja käänneltiin moneen kertaan niin, että se saatiin istumaan tontille ja järvimaisemaan loogisesti. Lisäksi meidän puuosatoimituksen sisältöä rukattiin sen verran, että saamamme tarjous poikkesi listahinnasta. Kontion hinnat taitavat olla myös hieman meidän tilauksen jälkeen pompsahtaneet.

Suurimmat kuluerät talon lisäksi ovat olleet LVI-työt, sähkötyöt ja maanrakennuksen osuus. Hellun työnkuva maanrakennusalan yrityksessä toi viimeisimpään hieman etua meille. Yleensä rakentajille iso kuluerä eli tontti ei käytännössä maksanut meille mitään, koska rakennus tulee appiukkoni maille vuokratontille. Vuosittainen vuokrasumma on vähintäänkin kohtuullinen. Säästimme tässä vaiheessa myös maanmittauskuluja, koska ostotontin paaluttaminen on yllättävän kallista. Olemme tontin suhteen myös hiukan etuoikeutettuja. Tuttavapiirissä on ihmisiä, jotka kyttäävät tontteja ja taloja Rovaniemen lähialueilta eikä niitä varsinkaan vesistön äärestä noin vain napata. Toki kotiimme pitää ajaa autolla yhdeksän kilometriä soratietä, mutta meille tämä ei ole ongelma – ajaisimme kyseistä tietä edestakaisin viikoittain vaikka asuisimme lähempänä kaupunkia.

Yllättävän kallista on myös moni muu asia rakentamisessa. Hyvin helposti suunnitellessa esimerkiksi kiintokalusteita heilahtaa näppärästi tonni sinne ja toinen tänne. Maltti on valttia, varsinkin kun keittiösuunnittelija hokee silmät palaen, että kannattaa tehdä viimeisen päälle, jos loppuelämäksi rakentaa. Toki tuossa on totta toinen puoli. Silti budjetti kolminkertaistuu hyvin äkkiä, jos aina valitsee juuri sen laatan, kalusteen tai tason minkä haluaa. Kyllähän keittiössä puristekivitaso olisi hieno, mutta säästän mielelläni kolme tonnia ja otan vain tavallisen laminaatin, joka kuitenkin miellyttää silmää. On vain osattava päättää, missä haluaa parasta ja missä perusmalli riittää. Paskaa en huoli rakentaessa mihinkään, kuten en muuallakaan.

Tällä hetkellä visuus meinaa iskeä takkahuonetta tehdessä. Siinä “tein itse ja säästin” toimi osittain, sillä appiukon takamailta löytyi pellin alta jämäpino tuppilautaa. Yhdessä takkahuoneen seinässä on nyt siis vaaleaksi hiottu tuppilautapinta, joka käsiteltiin samalla uvi-waxilla kuin hirsiseinätkin. On upee. Pikkuinen valmistakkakin tuonne löytyi kohtuuhintaan, mutta yllättäen piippu siihen maksaa melkein kaksi kertaa takan itsensä verran. Jurppii, ärsyttää, ei tekisikään mieli maksaa mokomasta. Tällaisia yllättäviä menoja varten kannattaa budjettiin laskea aina pelivaraa. Tuo takka ei onneksi ole mikään elinehto, joten se hankitaan vasta kun kaikki olennainen on kasassa.

Rakennusprojektin aikana fiilikset ovat menneet ylös ja alas. Tavoitteemme on jouluksi kotiin ja tällä hetkellä näyttää, että tavoite saavutetaan. Sohva on kohta tilattava, koska muuten saattaa olla että muuton aikaan istummekin tyynyillä. Budjetissa pysytään, koska mitään suuria yllätyksiä ei pitäisi enää tulla. Talon puurunkoiset väliseinät ovat kaikki valmiit ja paikallaan, katto on paneloitu ja maalattu kaikkialta muualta paitsi olohuoneen korkeasta osuudesta. Olen maalannut ja pinnoittanut makuuhuoneiden väliseinät ja ne huoneet ovat oikeastaan lattiaa, listoja ja ovia vaille valmiit. Jäljellä olevat työt ovat siis pitkälti erikoismiesten heiniä. Sen jälkeen paikalleen asennetaan kiintokalusteet ja listat, Hellu rakentaa sydämellä suunnittelemansa saunan ja… siinäkö se olisi? Valmistuuko tämä oikeasti? Tuskin ihan ensi viikolla tai ensi kuussakaan, mutta jouluksi kuitenkin.

Sitten en kyllä tee juuri mitään. Kuvia olen ottanut karmean vähän raksalta, mutta tässä pari:

IMG_5615.JPG

Makuuhuoneen tehosteseinä. Rullailin siihen pitkänukkaisella telalla Tikkurilan Tunto Hienoa. Telanjäljet hieman näkyvät ja saavat näkyäkin. Pinta on karhea.

IMG_5618.JPG

Yllä toimistohuoneen tehosteseinä, sama Tikkurilan tökötti kuin edellisessä. Vetelin pinnoitetta telalla ronskisti ristiin rastiin ja sitten tapettilastalla pyyhin kuvioa. Märkänä lopputulos oli aika kirjava kuten kuvassa, ja pintaa piti parsia myöhemmin kun sen kuivuttua vasta näki mistä pohjamaali vielä paistoi. Parsiminen tapahtui tapettilastalla lätkimällä. Näiden Tunto Hieno -pinnoitteiden kanssa ei kannata sievistellä yhtään vaan puljata runsaasti. Silloin kun itse luulee että “nyt tässä on paksusti tavaraa” niin kannattaa lisätä vielä vähän.

IMG_5612.jpg

Tuhtia on.

IMG_5507.JPG

Tästä kuvasta on jo edistytty paljon. Kuva napattu saunan nurkasta, timpurit seisoskelevat keittiössä. Melkein kaikki seinät ovat tällä hetkellä jo kiinni ja katon sähköpiuhat piilossa panelin alla. Myös ikkunapielet on jo sisältä laudoitettu, eli tuota vihreää viheliäistä Sitkoflex-teippiä ei näy enää juuri missään. Inhoan sitä.

Taidan ottaa viikonlopun aikana lisää kuvia, niin näette missä mennään.

Kesän tuntu

Tänä vuonna kesä haisee. Suopursun kukat olen tuntenut nenässäni jo useamman viikon ja rantapensikoiden tuoksu on miltei huumaava. En ole ehkä yhtenäkään vuonna nuuskinut kesää näin voimakkaasti kuin nyt. En tiedä johtuuko se nykyisestä asuinpaikasta, jossa on mahtava metsäpolkuverkosto koiran kanssa lenkkeilyyn vai jäikö kasvien aistiminen päälle viime kesän kasvion keruusta. Tiedä häntä, mutta havainnoin nyt kesää nenälläni. Murentelin kävelyllä mesiangervoa kouraani ja tuoksuttelin sen laastarimaista aromia, maistoin kuusenkerkkää ja mietin vakavissani voikukanlehtien keräämistä salaattiin. Ehkä myös työ- ja koulukiireiden hellittäminen auttoi aistien avautumisessa, enää peiliin katsoessakaan en tunne itseäni 150-vuotiaaksi.

Suopursun tuoksu ennustaa myös, että kohta alkavat kuulkaas vasanleikot! Ilmeisesti minut on nyt koulittu, minuun on istutettu poroihmisten sisäinen vuodenkierto. Öiden valostuessa olen alkanut odottaa vasanleikkoja ja kesämetsään lähtöä. Hellu tosin on hankkinut itselleen mönkijän, joten minä en voi lähteä matkaan muulloin, kuin jalkamiehiä ja -naisia tarvittaessa. Katson mönkijärallia hieman kieroon, mutta tiedän ettei muukaan nykyään nähtävästi auta.

Ensivaikutelmia tämän vuoden vasamääristä saatiin, kun kävimme Hellun kanssa kesäöisellä mönkijäajelulla. Kierrettiin lähikairaa, jonka vaarat ovat tulleet minulle jos suhteellisen tutuksi. Tosin jatkuvat uudet hakkuut häiritsevät navigointiani, aina kun oppii tuntemaan jonkua paikan, se muuttuu. Yritimme reissulla löytää poroja, jotta nähtäisiin ovatko ne vasoneet jo. Onnea ei ollut ja vasattomia poroja oli hyvin pienessä otannassa vasallisia enemmän. Osalla oli vielä vatsa pullollaan. Totuus paljastuu juhannuksen tienoilla.

Tällä hetkellä siis vaatimet piilottelevat syvällä metsissä vasojensa kanssa, ja kunhan räkkä iskee ja säät lämpenevät, ne kerääntyvät tokkiin. Samaan aikaan toisaalla isot urosporot eli hirvaat ovat täysin joutilaina ja keräävät vain massaa ja kasvattavat sarvia syksyn rietasteluja varten. Hirvaat ovat kesän ajan hyvissä väleissä keskenään ja liikkuvat omissa muutaman yksilön tokissa. Nämä laiskanpulskeat äijät aiheuttavat Lapissa usein harmia esimerkiksi hiekkarannoilla, kylillä ja mökkiläisten pihoilla, kun ne hakevat safkaa ja tuulista, sääsketöntä paikkaa. Saariselän kylällä pyörivät porot ovat monelle matkailijalle tuttu esimerkki näistä tyypeistä. Hellun perhe ratkaisi omien hirvaidensa osalta häirikköongelman sillä, että köllit ovat elokuulle saakka suuressa poroaidassa lähellä tilaa.

Mutta ah, keskiyön aurinko. Hillankukatkin olivat selvinneet räntäsateesta, toivottavasti on pölyttäjiä ja saadaan gurmeeta pakkaseen.

IMG_5171.JPG

IMG_5172.JPG

IMG_5183.JPG

IMG_5185.JPG

IMG_5198.JPG

Muutaman viikon sisällä tulee varmasti lisää poroaiheista kuvamatskua… En malta odottaa!

DSC_1048.JPG

Luontosuhteista

Minulla oli akuutti t-paidan tarve, ja tilasin itselleni Utelias jänis-paidan. Kyseisen vaatekappaleen myynnistä saaduilla tuloilla tuetaan päiväkotilasten luontosuhteen vahvistamista eli natiaisille järjestetään luontoretkiä, -kerhoja ja muuta sellaista. Hyvätekeväisyyskampanjan perusajatus on hieno ja minusta on kiva ostaa vaatteita, joilla on joku merkitys. Kuitenkin jäin jumiin tuon luontosuhde-teeman kanssa. Se on pyörinyt mielessäni koko viime talven ja kevään, enkä ole ehtinyt kiireestä johtuen tarrata aiheeseen haluamallani tavalla. Luontosuhde on tullut esille keskusteluissa eräopasopiskelijoiden kesken, työssä, Metsähallituslain ollessa uutisissa ja jopa rakennusprojektin yhteydessä.

— Aloin kirjoittaa tekstiä toissailtana, ja eilen aamulla kuuntelin Yle Puhetta ja siellä Kimmo Ohtonen ja Viivi Pumpanen puhuivat luontosuhteestaan. Että siinä sitä taas, voit kuunnella ohjelman täältä. —

Voi olla, että minulla on osittain ulkoilubloggaajan ja eräopasopiskelijan putkinäkö, mutta luonnossa liikkuminen ja retkeily on nyt kovassa nousussa. En tiedä olenko osa tätä aaltoa, vai olenko ollut osaltani tekemässä sitä. Tarkasteli tätä miten vain, tiedän, että luonto ja eräily ovat olleet osa minua aina. Tällä hetkellä elämääni kuuluu totaalinen paluu niihin perusasioihin, jotka ovat olleet läsnä lapsuudessa. Siinä missä vanhempani ja heidän vanhempansa ovat ikänsä marjastaneet, kalastaneet ja eläneet vuodenkierron mukaan, nykyään luontoon mennään hönkimään ja imemään itseen hyvinvointia. Voimaannutaan, kun syödään mustikoita suoraan mättäästä. Lievitetään stressioireita tekemällä sammalikossa aurinkotervehdyksiä. Imaistaan kesällä keuhkot täyteen suopursun tuoksua. Kaik’ onnii ihanaa. Teininä minua hävetti olla mettäläinen.

Aiemmin itsestäänselvänä pidetystä asiasta on nyt tullut erityistä ja vaalimisen arvoista sekä minun että trendi-ihmisten mielissä. Yhteiselo luonnon kanssa on nyt saanut nimen: luontosuhde. Sitä pitää nyt kehittää ja ylläpitää. Välillä tuntuu, että kun ihmiset yrittävät paeta suoritusyhteiskuntaa, he tuovatkin sen mukanaan metsään. Fiilistely on pakko, ei saa olla kiire, muistathan varmasti rentoutua, voi hyvin! Itse kaipaan enemmän kädet savessa -meininkiä. Toiminnan sivussa se luontosuhde kehittyy. Kädet savessa voi tarkoittaa metsästystä, suunnistusta, marjastusta, liikunnan harrastamista, ruoanlaittoa, lintujen bongausta – mitä vain. Olenko ainoa, joka ei jaksa vain istua mättäällä ja henkäillä? Toisinaan toki sitäkin, mutta ei pelkästään. 

Tämä on varmasti osa isompaa kokonaisuutta yhteiskunnassa, mikä on loppujen lopuksi hirmu omituinen. Tehdään iso työ, että päästään loputtomasta raadannasta siistiin sisätyöhön. Sitten mennään salille, ettei lihota ja painuta kasaan. Keskitetään työpaikat, tehostetaan ruokatuotanto äärimmilleen, kaupungistutaan massoina. Sitten aletaan vöyhöttää ekologisuudesta ja luontosuhteesta. Heittäydytään ituhipeiksi, jotka kasvattavat takapihalla kaneja ruuaksi. Pengotaan esiin isoäitien salaiset kirjat, joista voi luntata villiyrttireseptejä särkyjen ja kolotusten voittamiseksi, koska Burana on vanhanaikaista. Is it just me, or…?

Minulla on hankala tapa vänistä kaikesta, mikä on milloinkin supersuosittua. Pumpanen hehkuttamassa Lappia saa minut hermostumaan, tuntuu kuin hän olisi hypännyt varpailleni ja kovaa. Luontosuhde on minullekin hyvin henkilökohtainen asia. Tämä on kuitenkin nyt karistettava pois. Yritän nyt keskittyä omaan juttuun ja iloita siitä, että erilaiset ihmiset ovat huomanneet että mettäläisyys onkin ihan nautinnollista. Ei se ole minulta pois – päinvastoin. Ehkä tämä on vain sitä, että kun vanhat luontoa hyödyntäneet työnkuvat vähenevät, tulee uusia. Ennen oli metsuri, nyt on luontovalmentaja. Ei paha suunta.

DSC_0073.JPG

Mimmonen sinun luontosuhe on? Yhden illan juttu vai yhteistyökumppani?

Tönö

Eilen laitettiin sadepäivän kunniaksi linnuille mäntymetsään pönttö. Voitin pöntön pari kuukautta sitten seuran hirvipeijaisten arpajaisista ja olin siitä oikein iloinen. On jännittävää seurata muuttaako mökkiin kesäasukkaita ja ketä ne mahdollisesti ovat.

IMG_4902.JPG

Samaiseen männikköön nousee kesän aikana myös toinen asumus.

IMG_4907.JPG

Se on vähä tuota pönttöä isompi.

IMG_4909.JPG

Sitä ei myöskään voitetu arpajaisista (ikävä kyllä), vaan se tuli Kontiolta.

IMG_4911.JPG

Tuosta saavutaan kummallekkin puumökille.

IMG_4913.JPG

Jaa että mitä meinaan tehdä kesällä?