Ylläsjärvi, Kolari

Mie olen kuluneena syksynä ollut lokakuusta alkaen yhteensä kuusi viikkoa Kolarissa töissä. Keikkahommia, tiedättehän. Välillä olin pari viikkoa Rovaniemellä ja ne viikot pakkautuivat täyteen kotihommia (ja töitä). Naurettavan lyhyet viikonloput ovat menneet raksalla tai metsällä. Tämä on nyt elämäni toinen työputki, jonka vietän tunturin kupeessa majoittuen, kevät 2015 meni Sallassa. Taas visio itsestä hiihtelemässä ja patikoimassa tunturissa työn ohella jää pelkäksi visioksi. Työpäivän jälkeen ei ehdi, ja viikonloppuna haluan kotiin. En ole siinä mielessä mikään reissunainen, että sietäisin jatkuvaa matkalaukkuelämää ja omia kamoja pahvilaatikoissa. Onneksi varsinainen koti valmistuu pian, sieltä pitäisi olla siedettävämpää lähteä reissuun. Lisäksi elämä ilman kahta karvaisempaa laumanjäsentä on tylsää.

Havaintoja:

  • Pärjään todellisuudessa noin neljäsosalla nykyisestä arkivaatemäärästäni
  • Pikkukylällä asuminen on kakspiippuinen juttu
  • Äkäslompolossa asuu kohta enemmän muualta tulleita kuin paikallisia
  • Lokakuussa Ylläksellä on kuollutta
  • Marraskuun lopulla Ylläksellä on hirveesti säpinää
  • Onkohan alpakat vaikeita hoitaa? Viihtyisivätköhän ne porojen seurassa? Pari alpakkaa olisi kiva.

IMG_5858.JPG

 

 

 

Advertisements

“Suunnitelmia” kesälle

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Pah. Suunnittelu on pakollinen paha kun ei aina voi elää hetkessä. Mutta kyllä, ensimmäinen lukkoon lyöty kesäsuunnitelma on Tunturipuolikas Pyhällä. Nyt on siis pakko tempoa itsensä lenkille parin kuukauden ajan. Ilmoitin myös Hellun koska siltä ei tullut yksiselitteistä vastausta kyllä tahi ei. Siitäs sai. Kavereitakin lähtee, kivaa! Toinen aikalailla lukkoon lyöty juttu on Lemmenjoki syyskuussa. Se liittyy yhteen isompaan kokonaisuuten, josta kerron lisää luultavasti myöhemmin.

Mitä muuta? Ostin viimein itselleni uuden teltan ja sitä pitää päästä testaamaan mahdollisimman pian. Missä ja miten, sitä en tiedä. Olen myös nauttinut paranevan koiran seurasta, kummasti tyypin käytöskin kohenee kun liikkuminen on sallittua! Olemme kolunneet Ounasvaaran polkuja ja aiheuttaneet pahennusta. Voitto ei vieläkään tajua, että vaikka sen mielestä kaikki ihmiset ovat ihania niin se ei välttämättä niiden mielestä ole yhtään ihana. Postissa odottavat jo myös uudet valjaat ja pitkä liina, jotta hurtti pääsee jossain vaiheessa juoksemaan näennäisen vapaana. Mehän emme juoksuta tällä hetkellä koiria irrallaan metsissä, emmehän? Siellä on niin paljon pikkuruisia pentuja, vasoja ja poikasia, ettei häiritä niitä nyt.

Fillari eli tsygä pitäisi myös jo laittaa kesäkuntoon ja painua baanalle. Vauhdin hurma houkuttaa, mutta kolea ja vetinen sää ei suosi pyöräilyä. Silloin lompsitaan huppu päässä rapakoissa, ei viiletetä asvaltilla. Mutta kyllä tämä tästä, orientoituminen kesään on hyvällä mallilla!

Ei mikään vuosikatsaus

kuva 4(1)

Mutta sanon silti, että tähän vuoteen on mahtunut aika paljon tapahtumia. Valmistuin, olin työtön, sain töitä, opiskelin vähän ekstraa, koira tuli taloon. On se aika iso asia luoda nahka opiskelijasta työntekijäksi, ja välillä se on kiristänyt pipoa ja leukaperiä paljon. Onneksi erä- ja retkeilyhommat on keksitty, pysyy järki päässä! Ja fiksuimpia päätöksiä vuonna 2014 oli blogin perustaminen! Siitä huolimatta, että joulukuu on täällä ollut hiljainen. Mitään suurempaa ei  vain ole tapahtunut, enkä ole edes kovin usein aukaissut omaa konettani, jolla bloggailen ja somettelen. Pidän sitä terveen ihmisen merkkinä.

kuva 5(1)

Uudenvuoden aaton köllöttelin kotikotona. Aprikoin iltapäivään saakka, että sosiaalistunko ja lähden kaupungille tiiraamaan raketteja vai huristelenko supuralla tänne maalle, jolloin vuoden ensimmäisen päivän voi kuluttaa ulkoiluun. Erakko minussa heräsi ja tulin tänne mörröttämään. Valitsin oikein, koska flunssaa pukkaa! Melkein kuumetta, kurkku kipeä, hengittäessä pistää rintaan. Jospa tämä vaaka-asennossa talttuisi. Minun piti lähteä lumikenkäilemään tai hiihtelemään metsään (isän lainavarusteilla), mutta jätin sen väliin. Pikku hurtta sai nuijanukutuksen metsälenkillä (minä maleksin, koira pomppi), ja se koisii nyt tyypilliseen tapaan sängyn alla.

kuva 3(1)

Voitolla on muuten ärsyttävä tapa alkaa riehua ja repiä hihnaa/lahjetta/kintasta kesken lenkin. Korvat ja järki katoavat ja kieltämisestä vauhti vain kiihtyy. Olen yrittänyt käyttää ignooraustaktiikkaa ja se auttaa – ajan kanssa. Sanokaa, että tämä on vain pentupöljäilyä, joka loppuu joskus? Hihnalle ja hermoille se on nimittäin kovin kuluttavaa. Muuten tyyppi on jees.

kuva 1(1)

Päähänpinttymäni on tällä hetkellä lumikammi, jonka vielä eilen suunnittelin rakentavani HETINYT. Lunta pitää kuitenkin olla vielä vähän enemmän ja flunssaa vähemmän. Toinen pinttymä on metsäsukset.  Retkeilysuksiasiaan perehtymisen jälkeen olen päättänyt, että hommaan ensin eräsukset ja jos tarve tulee, jotkin koville hangillekin sopivat. Kompromissit ovat aina hanurista.

Silvuplee ja hyvää uuttavuotta!

Vuoden pimein päivä

Tänään on teoriassa vuoden pimein päivä. Todellisuudessa se oli kirkas ja kuulas, ja väitän, että käytännössä vuoden pimein päivä ajoittui jonnekin joulukuun alun vesisateisiin. Joulukuu on ollut aika kamala, lähinnä syystä että tunnelma tiivistyi töissä ja eräiden opintojen deadline hönki niskaan – ei sillä, olisi minulla ollut puoli vuotta aikaa ne tehdä, mutta olen perinteisesti suosinut aina viime tinkaa. Kova puristus on näkynyt blogihiljaisuutena. Ja Facebook- ja Twitter-hiljaisuutena. Viimeisetkin lahjat käärin pakettiin puoli tuntia sitten, joten nyt on aika ilmoittaa täälläkin, että elossa ollaan ja menossa mukana! :)

Julistin edellisessä postauksessa, että adventtitulet on uusi perinne tässä talossa. Kolmantena adventtina tästä lipsuttiin kummipojan synttäreiden vuoksi, mutta muuten on tullut tulisteltua aivan huomaamatta! Toisena adventtina tulet olivat kodassa, jossa aterioitiin loimulohta ja paistinpottokasviksia. Seku vain. Eilen taas tulisteltiin hirviporukan kanssa ja julistettiin kausi päättyneeksi meidän osalta. Yksi vasa jäi juoksemaan, eikä se haittaa. Olemme nyt osaltamme pyrkineet pitämään hirvikantaa yllä. Porukalle esiteltiin myös ensi syksyn toivo eli Voitto. IMG_2897 Voitto kasvaa (oletettavasti muualtakin kuin korvista) ja jyrsii. Sen väri muuttuu edelleen jatkuvasti, karva kävi haaleanharmaana hetkellisesti ja alkoi sitten tummua niin, että selässä oli hetken musta irokeesi. Luonnetta jäbällä piisaa, tuntuu ettei arastele mitään eikä ketään lajista ja koosta riippumatta. Sisäsiisteyskasvatus on kai mennyt perille, viikkoon ei ole sattunut yhtään vahinkoa. Sitä edellisellä viikolla tyyppi harrasti mielenosoituspissoja (kova kielto –> marssi keskelle olohuoneen lattiaa pissalle). Autossa matkustuspaikka vaihtui viime viikonloppuna vänkärin jaloista häkkiin ja siinä meni ehkä pari 50 km reissua, että itku loppui ja häkki muuttui nukkumapaikaksi. Sopeutuvaisuudesta kymmenen pistettä. Ja hurmaavasta “vanhan koiran naamasta”.

Olen myös unohtanut kertoa, että Volovo aka vuosituhannen alun pikku V40 vaihtui Subaru Foresteriin! Tämä tapahtui siis jo ennen koiraa. Minullehan auton suhteen on ihan sama, kunhan se toimii… tähän asti. Subaru on kiva, iso ja ketterä. Tykkään siitä. Ja ymmärrän nykyään myös, miksi neliveto on näillä leveyksillä hyvä. Sekä kaupungissa, että maakunnan uraisilla teillä. Ja metsäteillä – eli missä vain! Tuo kottero on meille tehty, huomenna se taas startataan ja kohdistetaan keula Rovaniemen sykkeestä kohti maaseutua ja mielenrauhaa. Sitä tuo pohjoisesta käyvä viima ja pakkanen, olen huomannut. Kuvituskuva tammikuulta 2014.

DSC_0767

Kuumuus saa haihattelemaan

Rovaniemi oli eilen Suomen kuumin paikka. Tällainen viileiden kelien ystävä kyllä aivan hämmentyy, kun huomaa että helteeseenkin voi jollakin tavalla tottua. Pari viikkoa sitten +23 tuntui hurjan tukalalta. Nyt se on sopiva lämpötila, ja tämän hetken +27 hieman jo ahdistaa. Tottumista varmasti helpottaa se, ettei ole pakko tehdä mitään. Pitäisi tehdä, mutta pakko ei ole – pari ahdistavaa deadlinea on vasta edessäpäin. Ja sitten kun ei ole pakko tehdä mitään, niin haluttaa kamalasti tehdä kaikenlaista. Keskittyminen vain on hankalaa. Tänne kirjoittaminen on hyytynyt, koska en ole malttanut istahtaa koneelle, ja jos olenkin istahtanut niin olen yleensä ollut niin puhki, etten ole voinut kuin selata muiden juttuja. Omat ideat ovat joutilaisuudesta johtuen erittäin korkealentoisia ja haihattelevaisia, joten niihin on hankala tarttua. Napakan blogikirjoituksen laatiminen vaikuttaa mahdottomalta. Lukekaa nyt tätätkin…

No, pyöräillyt mie olen. Tänään kävin Oikaraisen lenkin, 50 kilomeetriä taittui aikaan 2 h 5 min. Aamullinen vaakalukema mielessäni kiihdytin luomujätskikiskan ohi ja mutustin pyörän runkoon teippaamaani banaania. Pitäisi varmaan hommata se pyöräilypaita, että saa kaikki hirmutarpeelliset hilpetöörit taskuihin. Pohdiskelin matkalla, että joku päivä taidan toteuttaa vähän pidemmän reissun lähtöpisteenä kotikoti. Koska Ritukassa (noin, pyörälläni on nimi) ovat nuo karkeampaakin kyytiä kestävät renkaat, pitäisi niitä kai hyödyntää eikä vain ajella asvalteilla, koska silloinhan olen tehnyt virheliikkeen ja olisi pitänyt ostaa maantiepyörä. Siispä minulla on muuan metsäautotienpätkiä sisältävä maisemareitti mielessäni.

Olen vähän aktivoitunut Twitterissä, ja jotenkin olen päätynyt seuraamaan lukuisia triathlonihmisiä siellä. Viime viikonlopun Joroishypetykseltä en voinut siis välttyä. Seurauksena olen kroolannut järvessä ja pohtinut josko minusta olisi moiseen lajiin. Mie aina kun jostakin lajista innostun, niin kuvittelen heti tähtääväni siinä jonnekin tähtikorkeuksiin. Pitkäjänteisyydellä en voi kyllä kehuskella. Viime kesänä olin kovin keskittynyt salitreeniin ja seurasin fitness-kisojakin vähän ja tietenki mietin että oisko minusta siihen. Ja sen voin kyllä sanoa että kiinnostus glitteripikineissä hyppelyyn lopahti yhtä nopiaa kuin alkoikin. Juoksuinnostuksessa mie olen aina suunnitellu maratooneja ja nyt kun tuo pyörä on tullut tosissaan kuviohin, niin pelkän pyöräilyn sijaan aivot ovatkin triathlonimoodilla.

(Kaikki erä- ja retkihommat sentään pysyvät tasaisesti mukana, ne ovat pysyvä pala elämää.)

Siinä mielessä tuo triathloni voisi passata mulle, että siinä on kuitenki ne kolme eri lajia. Ei pidä vain juosta, vain uida, vain pyöräillä. On vaihtelua mielelle ja kropalle, ja salillakin kannattaa käydä. Mutta sitten taas se vaatii vähän erilaista sitoutumista. Paljon reeniä. Ja on se puolimatka ajatuksena aika hurja, voisi testata jollakin pikamatkalla että huvittaako se. Mutta sekin on vasta ensi kesän juttuja jos on, joten liian vakavasti tätä ei pidä ottaa. Kuhan mietiskelen.

Mulla mahtaa olla joku lapsuuden trauma, joka johtuu siittä, etten ole päässyt toteuttamaan kilpailuviettiäni muualla kuin Hippohiihdoissa ja pilkkikisoissa. Ja se on peritty se vietti suoraan isältä. Tänks mään.

Rättipoikkipuhki

Kaksi viikkoa taimien maahan naksuttelua takana. Olen miettinyt aika paljon tuota, että jos sitä olisi ruumiillisessa työssä niin tuskin tulisi pidettyä mitään “aktiviteettiblogia”. Tämä vaikuttaa jopa hetkellisesti jotenkin naurettavalta hömpötykseltä mättäikössä ähertäessä. Mutta niin se vain on, että ihminen on luotu liikkumaan. Jos ihminen ei liiku työkseen niin sitten sitä tekee (toivottavasti) muuten ja hommaa avuksi kaiken maailman vehkeitä ja apuvälineitä. Ja sitten ajattelee että se on vielä hauskaakin.

Tällä hetkellä päivien päätteeksi olen siis aivan puhki. Olen miettinyt, että jos tätä tekisi vaikka kuukausia, niin tottuisiko siihen sen verran että jopa urheilisi lisää työpäivien päälle? Ja kuinka tikissä sitä sen jälkeen olisi? Ei varmasti ole ihan pötypuhetta, että kestävyysurheilu on kehitysmaiden laji. Ainakin juokseminen, kun siihen ei tarvita kuin jalat. Perus arkiaktiivisuus on ollut nyt ihan toista kuin vaikka opiskellessa tai toimistotyössä.

Edellisviikon hääjuttujen jälkeen on pakko pitää täysin menovapaa viikonloppu, vaikka tekikin mieli suunnata Sodankylään filmifestareille. Mutta en vain jaksanut, en olisi ollut hyvää seuraa. Kävin äsken koiran kanssa kävelyllä, mutta sekin oli jotenkin raskasta. Tankki on tyhjä, ja sen huomaa myös siitä että minulla on jatkuva nälkä. Kerrankin hyvällä omalla tunnolla aion kiskoa jäätelöä ja pullaa ja oikeastaan mitä tahansa eteen kannetaan. Makkaranpaisto ja tulistelukin ovat mielessä. Tiesittekö muuten, että täälläpäin on uskomattoman noloa puhua nuotiosta? En ole itse sitä ajatellut ennenkuin eräs poronaisena oleva kaverini sanoi, että siitä tulee heti noottia jos sanoo olevansa nuotiolla. Se on totta. Täällä ollaan tulilla ja tehdään tulet – ei koskaan nuotiota. Nuotiosta tulee mieleen, että joku pitkätukka kaivaa kohta kitaransa ja laulaa että meillon metsässä nuotiopiiri. Erittäin epäcoolia.

Kävin myös työhaastattelussa melkein unelmien duunipaikkaan. Papereita kehuttiin, kokemus ei riittänyt. Loppukommentit on pakko sensuroida.

Maanantaitervehdys

Taas maanantai. Viime viikolla silmissä vilisi männyn taimia ja hikipisaroita. Illat toimitin kaason virkaa niillä voimilla, joita istuttamisesta jäi. Lauantaiset häät olivat ihanat. Kuvaa ei nyt ole, mutta kuvitelkaa valssia Ounasjoen törmän nurmikolla korkealta paistavassa ilta-auringossa kun livebändi soittaa. Oli hienoa, kertakaikkiaan! Mekko minulla ei ollut kukkainen vaan keltainen, mutta se kävi hyvin. Tuli vähän semmonen olo, että haluankohan mie ikinä itelle häitä. Aika kova homma ovat.

Sunnuntaina satoi vettä, joten luvan kanssa sai levätä. Oli hyvä nukkua kotikotona “vanhallapuolella”, missä on viileää ja peltikattoon ropisi sade. Siinä rakennuksessa on jotakin mystistä univoimaa. Illalla katsottiin elokuva The Wolf of Wallstreet, joka oli hyvä mutta pitkä pahalainen. Elokuvasta voisin sanoa, että kyllä joillakin on kauppa veressä.

Tämä postaus on nyt semmonen, että varsinaista aihetta ei ole. Ajattelin vain ilmoittaa, että täällä ollaan. Istuttaminen jatkuu juhannukseen ainakin. Tulee kotiseutu nyt hyvin tutuksi kun pitää ajella pitkin kairoja milloin minkäkin palstan laitaan. Urheilla ei päivien päälle jaksa (edes mukanaoleva oikea hiihtäjä ei urheile näien päälle aina), joten semmosta asiaakaan ei nyt ole. En ole vieläkään ottanut sykemittaria töihin mukaan, mutta epäilen että kaloreita kuluu tuhansia. Muistuu hyvin mieleen, miksi olen opiskellut näin paljon. Tykkään metsästä enempi huvituksena kuin työmaana. Hillankukkia olisi kiva ihastella pitempäänkin eikä vain vilkaista kulmien alta, että jumankekka sitten kun tämä istutus loppuu niin pitää jo ruveta nuita noukkimaan. :D

Eniten harmittaa, ko en ole ehtinyt pyöräilemään. Ostin häthätää Mountain Bike Centeristä klossikengät jo kaksi viikkoa sitten, enkä ole niitä kerrassaan ehtinyt kokeilemaan! Jännä nähdä miten niiden kanssa alkaa sujua – kaadunko viiesti vai kuuesti. Pitäisi klossit asentaa ja siihenkin liittyy niin paljon muuttujia, että pitää ensin laulattaa googlea ennenkö alan millekkään.

Joskus tässä pitäs poronkävelynki alkaa vasanleikkoja varten. Mieki aion lähtiä joku yö hellun matkaan kävelemään. Jospa nyt olisi niin karaistunut tähän mettässä spurttailuun, että jaksaisi hyvin pyrähdellä mukana. Sitten kävelyjen jälkeen on luonnollisesti vasanleikkoja, ja sitten tulee muuten kuvatulvaa tännekin!

Ei muuta pää puuta.