Ensi viikolla

Ylläolevasta sanaparista muodostui jossakin vaiheessa rakentamisprojektia kirosana. Teemme rakennuksella paljon asioita itse mutta erikoisosaamista vaativat hommat on delegoitu suosiolla ammattilaisille. Vesieristyksissä ja takan suunnittelussa en usko “tein itse ja säästin” -periaatteeseen.  Ammattilaiset, kuten sähkäri, muurari ja lvi-mies ovat aina luvanneet tulla paikalle ensi viikolla. Ensi viikko on monesti ollut oikeasti lupausta seuraava viikko, mutta melko usein myös sitä seuraava, sitä seuraava tai sitä seuraava viikko. Silloin rakentajan verenpaine nousee ja hermo kiristyy. Sitten huomaa, että itseasiassa sitä tekee töissään ja kaveripiirissään itse ihan samaa. Keskustellaan tästä ensi viikolla, käydään ensi viikolla kahvilla, nyt ei kyllä millään ehdi mutta ensi viikolla sitten.

Todella raivostuttavaa. Olen aikonut kirjoittaa blogia heinäkuun lopusta lähtien ensi viikolla. Ainoa tässä elämäntilanteessa oleva asia, joka ei noudata ensi viikon periaatetta, on koira. Sillä ei kiinnosta, pääseekö se ensi viikolla tai ensi viikonloppuna juoksemaan metsään vapaana. Sillä on tylsää NYT ja kakkahätä juuri NYT ja jos se ei NYT pääse purkamaan turhaa energiaa niin sen veuhtomista ei kestä pirukaan. Koiran kanssa ollaan tässä ja nyt.

Ja blogia kirjoitetaan nyt. Kirjoitetaampa rakentamisesta.

Budjetti on aina se, mikä rakentamisessa ja talon ostamisessa mietityttää. Meilläkin budjetti oli suurin empimistä aiheuttava asia. Varsinkin minun kohdallani, kun itselläni ei ole insinöörimäistä otetta numeroihin. Rakentaessa puhutaan isoista rahasummista, ja sen voin todeta että taloa rakentaessa se talo itsessään ei maksa “juuri mitään” (huomatkaa, kuinka ajatteluni on vääristynyt…). Meidän huusholli on suunniteltu Kontion Sarastus C -mallin pohjalta, ja kyseisen pytingin listahinta edullisempana toimituksena on hiukan vajaat 70 000 euroa. Meidän kohdalla talon pohjapiirrosta väänneltiin ja käänneltiin moneen kertaan niin, että se saatiin istumaan tontille ja järvimaisemaan loogisesti. Lisäksi meidän puuosatoimituksen sisältöä rukattiin sen verran, että saamamme tarjous poikkesi listahinnasta. Kontion hinnat taitavat olla myös hieman meidän tilauksen jälkeen pompsahtaneet.

Suurimmat kuluerät talon lisäksi ovat olleet LVI-työt, sähkötyöt ja maanrakennuksen osuus. Hellun työnkuva maanrakennusalan yrityksessä toi viimeisimpään hieman etua meille. Yleensä rakentajille iso kuluerä eli tontti ei käytännössä maksanut meille mitään, koska rakennus tulee appiukkoni maille vuokratontille. Vuosittainen vuokrasumma on vähintäänkin kohtuullinen. Säästimme tässä vaiheessa myös maanmittauskuluja, koska ostotontin paaluttaminen on yllättävän kallista. Olemme tontin suhteen myös hiukan etuoikeutettuja. Tuttavapiirissä on ihmisiä, jotka kyttäävät tontteja ja taloja Rovaniemen lähialueilta eikä niitä varsinkaan vesistön äärestä noin vain napata. Toki kotiimme pitää ajaa autolla yhdeksän kilometriä soratietä, mutta meille tämä ei ole ongelma – ajaisimme kyseistä tietä edestakaisin viikoittain vaikka asuisimme lähempänä kaupunkia.

Yllättävän kallista on myös moni muu asia rakentamisessa. Hyvin helposti suunnitellessa esimerkiksi kiintokalusteita heilahtaa näppärästi tonni sinne ja toinen tänne. Maltti on valttia, varsinkin kun keittiösuunnittelija hokee silmät palaen, että kannattaa tehdä viimeisen päälle, jos loppuelämäksi rakentaa. Toki tuossa on totta toinen puoli. Silti budjetti kolminkertaistuu hyvin äkkiä, jos aina valitsee juuri sen laatan, kalusteen tai tason minkä haluaa. Kyllähän keittiössä puristekivitaso olisi hieno, mutta säästän mielelläni kolme tonnia ja otan vain tavallisen laminaatin, joka kuitenkin miellyttää silmää. On vain osattava päättää, missä haluaa parasta ja missä perusmalli riittää. Paskaa en huoli rakentaessa mihinkään, kuten en muuallakaan.

Tällä hetkellä visuus meinaa iskeä takkahuonetta tehdessä. Siinä “tein itse ja säästin” toimi osittain, sillä appiukon takamailta löytyi pellin alta jämäpino tuppilautaa. Yhdessä takkahuoneen seinässä on nyt siis vaaleaksi hiottu tuppilautapinta, joka käsiteltiin samalla uvi-waxilla kuin hirsiseinätkin. On upee. Pikkuinen valmistakkakin tuonne löytyi kohtuuhintaan, mutta yllättäen piippu siihen maksaa melkein kaksi kertaa takan itsensä verran. Jurppii, ärsyttää, ei tekisikään mieli maksaa mokomasta. Tällaisia yllättäviä menoja varten kannattaa budjettiin laskea aina pelivaraa. Tuo takka ei onneksi ole mikään elinehto, joten se hankitaan vasta kun kaikki olennainen on kasassa.

Rakennusprojektin aikana fiilikset ovat menneet ylös ja alas. Tavoitteemme on jouluksi kotiin ja tällä hetkellä näyttää, että tavoite saavutetaan. Sohva on kohta tilattava, koska muuten saattaa olla että muuton aikaan istummekin tyynyillä. Budjetissa pysytään, koska mitään suuria yllätyksiä ei pitäisi enää tulla. Talon puurunkoiset väliseinät ovat kaikki valmiit ja paikallaan, katto on paneloitu ja maalattu kaikkialta muualta paitsi olohuoneen korkeasta osuudesta. Olen maalannut ja pinnoittanut makuuhuoneiden väliseinät ja ne huoneet ovat oikeastaan lattiaa, listoja ja ovia vaille valmiit. Jäljellä olevat työt ovat siis pitkälti erikoismiesten heiniä. Sen jälkeen paikalleen asennetaan kiintokalusteet ja listat, Hellu rakentaa sydämellä suunnittelemansa saunan ja… siinäkö se olisi? Valmistuuko tämä oikeasti? Tuskin ihan ensi viikolla tai ensi kuussakaan, mutta jouluksi kuitenkin.

Sitten en kyllä tee juuri mitään. Kuvia olen ottanut karmean vähän raksalta, mutta tässä pari:

IMG_5615.JPG

Makuuhuoneen tehosteseinä. Rullailin siihen pitkänukkaisella telalla Tikkurilan Tunto Hienoa. Telanjäljet hieman näkyvät ja saavat näkyäkin. Pinta on karhea.

IMG_5618.JPG

Yllä toimistohuoneen tehosteseinä, sama Tikkurilan tökötti kuin edellisessä. Vetelin pinnoitetta telalla ronskisti ristiin rastiin ja sitten tapettilastalla pyyhin kuvioa. Märkänä lopputulos oli aika kirjava kuten kuvassa, ja pintaa piti parsia myöhemmin kun sen kuivuttua vasta näki mistä pohjamaali vielä paistoi. Parsiminen tapahtui tapettilastalla lätkimällä. Näiden Tunto Hieno -pinnoitteiden kanssa ei kannata sievistellä yhtään vaan puljata runsaasti. Silloin kun itse luulee että “nyt tässä on paksusti tavaraa” niin kannattaa lisätä vielä vähän.

IMG_5612.jpg

Tuhtia on.

IMG_5507.JPG

Tästä kuvasta on jo edistytty paljon. Kuva napattu saunan nurkasta, timpurit seisoskelevat keittiössä. Melkein kaikki seinät ovat tällä hetkellä jo kiinni ja katon sähköpiuhat piilossa panelin alla. Myös ikkunapielet on jo sisältä laudoitettu, eli tuota vihreää viheliäistä Sitkoflex-teippiä ei näy enää juuri missään. Inhoan sitä.

Taidan ottaa viikonlopun aikana lisää kuvia, niin näette missä mennään.

Advertisements

Kohti omaa himaa

Varsinaista talonrakennusprojektia on takana reilut kaksi kuukautta, ja mietin eilen illalla että mitäköhän sitä oli tapana tehdä entisaikoina kun viikonloput olivat vapaata? Ilmeisesti retkeilin, kun olen ruvennut tällaista blogiakin kirjoittamaan. Nyt puhun kuitenkin talosta.

Talo on siis lamellihirttä, kooltaan keskiverto reilut 120 neliöä kolmella makuuhuoneella yhdessä kerroksessa. Suunnittelimme kaksikerroksista vaihtoehtoa ja rinnetalokin tontille sopisi, mutta totesimme yhdessä kerroksessa olon käytännölliseksi vaihtoehdoksi. Ilmettä taloon tuo täyskorkea olohuone, jossa on erkkeri korkeilla ikkunoilla järvimaiseman suuntaan. Valitsimme hirsitalon, koska se passasi kaikista parhaiten meidän tyyliin, tarpeisiin ja tontin maisemaan. Hirsitalossa on hyvät ja huonot puolensa, ja maallikkona avaan niitä tässä.

Mukavaa hirsitalon rakentamisessa on se, että valmista pintaa tulee nopeasti. Kun kehikkoa pystytettiin, se makuuhuoneen takaseinä oli sitten siinä. Ei villottamista, levyttämistä, kittaamista, maalausta, tapetointia… mitä kappaletavaratalon tekemiseen ikinä kuuluukaan. Toisaalta valmis hirsipinta on armoton. Jos talkoolaisen työkenkä potkaisee hirteen yläasteen seinältä tutun mustan jäljen, se ei lähde kuin hiomalla. Laiska laittaa viirun kohdalle taulun. Hirrestä rakentaessa pitää muistaa myös, että sen ulkopintaan voi kosteuden vuoksi nousta aikojen saatossa hometta. Tämä estetään levittämällä puuhun tyrmäävän myrkyllisen hajuinen homeenestoaine ennen muuta pintakäsittelyä. Joissakin hirsitalopaketeissa kai vastaava käsittely puun pinnassa on jo valmiiksi.

Talon ulkopintojen värin valinta oli uskomattoman helppo. Halusimme tervamaisen ruskeaa valttia, josta puunsyyt jäävät näkyviin. Hypistelimme maalikaupassa kahta mallilätkää ehkä viisi minuuttia, otimme toisen ja siitä tuli kerralla hyvä. Tummahko ruskea sopii erinomaisesti mäntymetsämaisemaan ja valkoiset terassitolpat ja ikkunapuitteet raikastavat ilmeen. Ikävä kyllä tummahko Valtti oli erittäin nirso levitettävä. Oli tosissaan keskityttävä häivyttämiseen ja tasaisiin, puunsyynmukaisiin vetoihin. Kaikki pensselin virheliikut näkyivät ja pinnan piti olla kunnolla kuiva toisella käsittelykerralla, jotta lopputuloksesta tuli riittävän tasainen.  Valttaus oli muuten kätevä tehdä heti kun mahdollista eli ennen ikkunoiden paikalleen laittoa – ei tarvinnut varoa roiskeita.

IMG_5316.JPG

IMG_5305.JPG

Pintojen suhteen eniten harmaita hiuksia minulle aiheutti mäntypuun hirvittävän nopea tummuminen. Pyörsimme Hellun kanssa ensimmäisen päätöksen vahata sisäpinnat läpikuultavan vaaleiksi ja päätimme sittenkin jättää hirsipinnat näkyviin. Ne saa helpommin myöhemmin piiloon kuin takaisin esille. Halusin silti pinnan jäävän mahdollisimman pitkään mahdollisimman vaaleaksi ja aluksi vaikutti, ettei siihen löydy mitään konstia. Maalikaupastamme löytyi kuitenkin UV-suojalla varustettu puuvaha, joka lupaa ainakin hidastaa puun tummumista. Vahaa saa kevyesti valkoiseksi sävytettynä ja värittömänä. Pääsin käsittelemään hirsipinnat muutama viikko sitten ensimmäisen kerran ja nehän olivat jo tummuneet jonkin verran. Sävytetty vaha kuitenkin taittoi pahimman keltaisuuden pois. Melko juoksevan vahan levittäminen oli hirmu mukavaa puuhaa ja jälki oli mieluista. Käsittelin pinnat kahteen kertaan ja pyyhin ne käsittelyjen välissä hienolla hiomapaperilla. Pinta on nyt hyvin likaahylkivä ja helppo puhdistaa.

IMG_5394.JPG

IMG_5392.JPG

Hirsitaloa rakentaessa asia, jota minun keskittymiskyvyllä ei pystyisi hoitamaan, on laskeumavara. Kun hirsiä ladotaan päällekkäin, ne eivät asetu heti paikalleen vaan hirsi painuu eli laskeutuu muutamia senttejä parin seuraavan vuoden aikana. Yleensä luminen talvi painaa hirret lopullisesti paikalleen. Kuitenkin tuo laskeutuminen pitää huomioida valehtelematta joka paikassa. Ikkunoiden ja ovien päällä pitää olla tilaa ja reunoissa karapuut, joita pitkin ikkuna pääsee liukumaan vaikka hirret painuvatkin alaspäin. Seinät eivät saa olla täysin kiinni katon koolauksissa ja koko ajan pitää olla tarkkana, että laskeumavara huomioidaan joka paikassa ettei mikään kohta pidättele rakennusta. Puu on ihana elävä materiaali sekä hyvässä että pahassa.

Hirsitalon energiatehokkuuden (tai -tehottomuuden)  vuoksi rakentamisesta enemmän ymmärtävä Hellu vannoi vielä muutama vuosi sitten, ettei ainakaan hirsitaloa koskaan rakenna. Kuitenkin hyvät kokemukset lähipiirissä loivat uskoa siihen, että Kontio-talon tiiveys riittää. Taloomme tulee maalämpö ja takkaleivinuuni, joten hätää ei pitäisi lämmityksen suhteen tulla. Lisäksi minun prioriteettilistalla hyvä sisäilma on erittäin korkealla. Ekohippi minussa tykkää puusta hiiltäsitovana rakennusmateriaalina. Minusta on erikoista, että hirsirakennuksen energiatehokkuuslaskelmissa ei huomioida sitä kuinka paljon vähemmän sen valmistaminen vie energiaa kuin ns. muovitalon valmistaminen. Ainoa mittari on energiankulutus valmiissa talossa. Rankkua hirsitaloille pukkaa seinän huonosta lämmönpitävyydestä, ja tätä pitää kompensoida esimerkiksi muita rakennuksia paremmat lämpöarvot omaavilla ikkunoilla. Joku varmasti tietää näistä asioista minua enemmän, mutta tällä mennään ny.

IMG_5393.JPG

Viime viikonlopun aikana talon huonejako selkiytyi, kun Hellu assistentteineen sai rakennettua väliseinien rungot. Olen edelleen tyytyväinen pohjaratkaisuun, jossa on neliöitä juuri oikeissa paikoissa. Ei turhia käytäviä ja riittävän suuri kodinhoitohuone vaatehuoneineen ovat erittäin jees meidän harrastuksia ajatellen. Sisustusratkaisut on tehty pintojen osalta jo talvella. Kaikkialle muualle paitsi makuuhuoneisiin meillä tulee tummanharmaa laattalattia ja kattopaneelit maalataan valkoisiksi. Tämä ratkaisu varmasti ryhdistää hirsipintaa, mielestäni tila menee tukkoon jos puuta on liikaa. Samalla ryhtilinjalla valitsimme myös keittiöön mustavalkoiset kaapistot. Kahteen makuuhuoneeseen tulee yksi ei-puuta-oleva seinä, johon olen suunnitellut tehostemaalipintaa värillä X. Tapettia en halua missään tapauksessa minnekään. Yhdestä makuuhuoneesta tulee takkahuone, josta Hellu haaveilee eräkämppähenkistä tilaa. Sinne tulee pieni kevyt kamina ja ehkä tuppilautakatto… tai jotain. Näen Hellun silmissä kiiluvat seinälle ripustetut hirventaljat ja -sarvet. Huoneen linjasta melko varmasti keskustellaan vielä. Vitsailtiin kumpikin, että laitetaan kaminaksi vanha kunnon Jotuli ja sohvan sijasta rakennetaan laveri. Jos jostain saisi vielä sisustushiirenpapanoita niin kämppätunnelma olisi taattu.

Että tässä ollaan menossa nyt. Tokihan raksalla käy eri vaiheissa sähkäri, muurari ja lvi-mies, mutta puuosia nakerramme itse sen mitä ehdimme. Tai mie itseasiassa keskityn lähinnä pensselihommiin, mutta niitä kyllä piisaa. Ja yhtenä viikonloppuna sain käteeni Makitan ja sain kunnian ruuvata ihan itse terassilautoja paikalleen. Tunsin itseni oikeaksi raksanaiseksi.

Jossain vaiheessa on silti karattava vaeltamaan. Muuten ei kestä nuppi.

IMG_3944